Mielikuvitusystävät ovat kehityksen palvelijoita – näkymättömän kaverin kanssa opitaan empatia- ja vuorovaikutustaitoja

– Vin, kohta on sinun vuorosi. Tule tähän näin seisomaan sitten, kun sanon! Leikkinurkkauksesta kuuluu kolmevuotiaan lapseni kirkas, käskevä ääni.

Minä en ole koskaan tyttäreni ystävää nähnyt, mutta lapsen mukaan Vin välillä tönii toisia ja on punainen.

Päiväkodin leikeissä pienimmät lapset joutuvat usein olemaan kissoja tai kiviä. Pieni lapsi ei vielä osaa sanoittaa tarvettaan haastavampiin rooleihin leikeissä.

– Mielikuvituskaveri voi auttaa purkamaan juuri sitä tarvetta, mikä on jäänyt päivän aikana hampaankoloon. Mielikuvituskaveria voi varmasti auttaa ja ojentaa, sanoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lastenpsykiatrian linjan johtava psykologi Sirpa Sammalo.

Kuvitteellisen ystävän avulla lapsi voi harjoitella vuorovaikutustaitojaan ja empatiataitojaan asettumalla toisen asemaan.

Aikuinen ei saisi naureskella sepitetylle kaverille. Lapsen mielikuvitusystävään tulee suhtautua lempeydellä, sillä se on kehityksen palveluksessa, sanovat asiantuntijat.

Lapsen mielikuvituksen väheksyminen voi olla haavoittavaa. Siten voidaan pahimmillaan sammuttaa lapsen leikkimisen ilo, pohtii Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekeskustoiminnan päällikkö Tarja Satuli-Kukkonen.

– Ujot lapset voivat hyvinkin kehitellä sellaisia mielikuvitusystäviä, jotka ovatkin aika raisuja, jotta he uskaltavat siinä kokeilla vähän erilaisia juttuja, Satuli-Kukkonen sanoo.

Näkymättömät ystävät ovat tavallisia

Näkymättömien ystävien kanssa leikkiminen on tavallista noin 3–6-vuotiaille lapsille. Sama mielikuvitusystävä voi kulkea lapsen matkassa vuosia. Lapsi hylkää hahmon siinä vaiheessa, kun kuvitteelliselle kumppanille ei enää ole tarvetta.

Mielikuvitusystävän kehittäminen voi Sammalon mukaan kertoa yksinäisyydestä, mutta niin asia ei kuitenkaan yksioikoisesti kaikissa tapauksissa ole.

Jos lapsi ei esimerkiksi päiväkodissa uskaltaudu leikkimään toisten lasten kanssa, vaan viettää mieluummin aikaa mielikuvitusystävänsä seurassa, häntä kannattaa rohkaista mukaan leikkeihin.

– Sosiaaliset taidot eivät harjaannu mielikuvituskaverin kanssa samalla tavalla kuin reaalimaailmassa, ja päiväkodin yksi tehtävä on auttaa sosiaalisten taitojen kehittymisessä, Sammalo sanoo.

Kuvitteellisen vainoajan saa pyytää poistumaan

MLL:n Tarja Satuli-Kukkonen sanoo, että lapsi yleensä ymmärtää itsekin, ettei mielikuvitusystävä ole todellinen. Aikuinen pitää lasta omalla toiminnallaan kiinni arjen todellisuudessa.

Jos mielikuvituskaveri kuitenkin muuttuu epämiellyttäväksi ja esimerkiksi käskee lasta tekemään asioita, joita lapsi ei haluaisi tehdä, pitää lapselle kertoa, että kyseessä on vain mielikuvituksen tuote.

Samoin Sammalon mukaan toimitaan, jos hahmo alkaa aiheuttaa lapselle ahdistusta, pelkoa tai häpeää.

– Lapselle voi siis kertoa, että ei tarvitse pelätä sellaista, mikä ei ole totta.

Hyvä olisi tietenkin myös miettiä, mitä hahmon ikäväksi muuttumisen taustalla on.

– Mielikuvituskaveri on lapsen kehityksen palveluksessa tavalla tai toisella. Kyseessä pitäisi todellakin olla mielikuvituskaveri, ei vainoaja.

Sammalo muistuttaa, että perheiden ei tarvitse jäädä hankalassa tilanteessa yksin. Jos lapsi vanhemman tuesta huolimatta ahdistuu tai pelot jatkuvat pitkään, apua kannattaa hakea esimerkiksi neuvolasta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .