Mielipidekirjoitus: Mutasella on vahvat leirikeskusvaltit

Luopuuko Jyväskylän seurakunta tällaisesta potentiaalisesta helmestä, kirjoittaa Arja Sahlberg.

Ensi viikolla Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuustossa käsitellään seurakunnan leirikeskusten tilannetta. Selvitysten perusteena on työryhmätyö, minkä mukaan suunnitelma laaditaan 10 vuodeksi.

Tuloksena pitäisi olla yksi leirikeskus. Tämän yhden leirikeskuksen luomiseksi tarvitaan kuitenkin miljoonien korjaus- ja uusrakennusinvestoinnit Vesalan leirikeskusta suosittaessa annettujen selvitysten mukaan. Selvityksestä on kahden henkilön eriävä mielipide.

Selvityksissä on vertailtu Vesalan, Koivuniemen ja Mutasen leirikeskusten nykyistä myyntiä, rakennuskantaa ja korjauskustannuksia. Ympäristöä ei ole vertailtu.

Tulevaisuusnäyssä selvitysten ”lähellä kaupungin keskustaa” -mentaliteetti ei kestä. Jo nyt ekologisuus, luonnonläheisyys, vaellukset luonnossa, veneily, kalastus, luontopolut ovat nousemassa arvoonsa. Vesi, vaihtelevat maisemat ja puhdas luonto ovat nousutrendissä. Auto on keksitty.

Selvityksen tekijöistä puuttuvat Korpilahden Mutasen edustajat eli korpilahtelaiset. Juuri he tuntevat maisemansa ja sen mahdollisuudet. Selvityksen tekijät eivät ilmeisesti ole käyneet lainkaan katsomassa Mutasen maisemia, suurta tonttia paljolla lisärakennusmahdollisuudella, Päijänteen rantaa, minne voi tulla veneellä.

Mutaseen pääsee nykyisin asfalttitietä. Maisematien kruununa on upea Kärkisten silta. Luopuuko Jyväskylän seurakunta tällaisesta potentiaalisesta helmestä?

Tilastoissa Mutasen ulkoisen myynnin osio on kasvanut. Helsingin kaupungin omistuksesssa olleen pappilan Mutasen lähimäeltä ovat ostaneet nuoret yrittäjät Tia Ristanen ja Rauno Leván. He ovat valmiit vilkkaaseen yhteistyöhön seurakunnan kanssa nimenomaan majoitustilojen vuokrauksessa Mutasen ulkoisen tuoton vahvaksi lisäämiseksi.

Aikaisemmassa selvityksessä Mutanen päätettiin pitää Jyväskylän seurakunnan omistuksessa. Mihin tämä selvitys on joutunut?

Arja Sahlberg

varapuheenjohtaja

Korpilahden alueseurakunnan alueneuvosto

Jyväskylä