Lapsia ahdisteleva mies palasi – tällä kertaa näytti lapsille kännykästä videota

Kortepohjassa joulun alla tavatusta lapsia ahdistelleesta miehestä on tehty uusi havainto. Tällä kertaa mies oli esitellyt viidesluokkalaisille tytöille kännykästään epäsiveellisiä videoita.

Kyseessä on ilmeisesti sama henkilö, josta tehtiin rikosilmoitus jo joulukuussa. Joulukuussa tuntematon mies on paljastellut itseään alakouluikäisille lapsille Kortepohjan alueella.

Kortepohjan koulun rehtori Risto Rönnberg sanoo, että rikosilmoitus henkilöstä on tehty tälläkin kertaan.

– Tyttöjen huoltajat ovat kertoneet tekevänsä asiasta rikosilmoituksen, Rönnberg vahvistaa.

Mies oli lähestynyt kahta tyttöä keskiviikkona 23. tammikuuta, kun tytöt olivat olleet menossa luistelemaan koulun kentälle kello 16–17 aikaan. Mies oli tullut juttelemaan tytöille, näyttänyt heille kännykästä videota ja sanonut "watch".

– Mies ei puhunut suomea, vaan ainoastaan englantia. Mies oli näyttänyt kännykästä videota, mutta tytöt olivat juosseet karkuun, Rönnberg sanoo.

Rehtori Rönnbergin mukaan tapaus on ikävä. Tapauksen jälkeen koulussa on luokissa keskusteltu, ettei tuntemattomien ihmisten kanssa pidä jäädä juttelemaan.

– Niissä luokissa, joissa tapausta ei ole sattunut, on puhuttu asiasta yleisellä tasoilla; tuntemattomien ihmisten kanssa ei pidä jäädä juttelemaan tai jos aikuinen käyttäytyy oudontuntuisesti, niin asiasta kannattaa kertoa kotona.

Myös vanhempia on informoitu. Heitä on kehotettu juttelemaan lapsen kanssa parhaaksi katsomallaan tavalla ja pyytämään, että lapset ilmoittaisivat erikoisista asioista koulumatkalla. Vanhempia on myös muistutettu siitä, että lapsen on mukavinta ja turvallisinta kulkea koulumatka kavereiden kanssa.

– Asiaa ei ole kuitenkaan syytä lähteä vatvomaan, jottei lietsota pelkoa, Rönnberg täsmentää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kortepohjan itsensäpaljastajaa ei ole tavoitettu

Itsensäpaljastaja häiritsee alakoululaisia Kortepohjassa