Mies hakattiin metalliputkella helsinkiläisterassilla

Afrikkalaistaustainen mies pahoinpideltiin julmalla tavalla Helsingissä eilen illalla. Pahoinpitely sattui Helsinginkadulla sijaitsevan ravintolan terassilla puoli kymmenen aikaan.

Poliisin tietojen mukaan kaksi tai kolme aasialaistaustaista miestä hyökkäsi terassilla istuneen miehen kimppuun. He hakkasivat uhria muun muassa metalliputkella ja auton rengasavaimella.

Tekijät pakenivat paikalta Ruotsin rekisterissä olevalla autolla. Tapahtumia todistanut naistaksinkuljettaja lähti seuraamaan heitä.

Poliisi pysäytti seurueen auton Helsingin Viikissä, ja autossa olleet neljä miestä ja yksi nainen otettiin kiinni epäiltyinä törkeästä pahoinpitelystä.

Lukuisia iskuja eri puolille kehoaan saanut mies vietiin Töölön sairaalaan. Hänen vammojensa vakavuudesta ei ole toistaiseksi tietoa.

Poliisi ei tiedä, mistä tapahtumat olivat saaneet alkunsa tai olivatko miehet riidelleet keskenään aiemmin illalla. Sivulliset eivät tiettävästi olleet vaarassa. Poliisi kiittää taksinkuljettajaa neuvokkaasta toiminnasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.