Mies iski 11 kertaa veitsellä ja jätti metsään – tuomittiin taposta

Tuomittu kiisti syytteen ja piti tekoaan hätävarjelun liioitteluna.

Kainuun käräjäoikeus tuomitsi taposta miehen, joka iski uhriaan 11 kertaa veitsellä eri puolille vartaloa elokuussa Kajaanin Otanmäessä.

Tapahtumailtana mies oli murtautunut apteekkiin ja paennut metsään käyttämään anastettuja lääkkeitä ja alkoholia yhdessä kahden muun miehen kanssa. Jossain vaiheessa syntyi riitaa ja mies puukotti yhtä seurueen jäsenistä, joka löytyi myöhemmin kuolleena metsästä.

Tuomittu kiisti syytteen ja piti tekoaan hätävarjelun liioitteluna. Oikeus tuomitsi kuitenkin keskiviikkona 37-vuotiaan Samuli Edvard Kontion 9 vuoden ja 2 kuukauden vankeuteen taposta ja viidestä muusta rikoksesta. Toisen paikalla olleen miehen syyte uhrin heitteillepanosta hylättiin, koska hän oli soittanut hätäkeskukseen.

Tuomiosta kertoi aiemmin Yle.

Uusimmat

Kotimaa

Ylen päätoimittaja pyysi Jyväskylän yliopistolla anteeksi rekryvideon aiheuttamaa närää – "Keskustelu ei todellakaan ollut mitään hymistelyä"

Ärrävikainen joutuu jonottamaan Jyväskylän seudulla jopa viisi kuukautta – seuraavaksi kokeillaan puheterapeutin vastaanottoa netissä

Järviä rehevöittävästä vieraslajista voi tulla tärkeä biokaasulähde tai lannoitetta – se selviää kolmen vuoden päästä

Sää viilenee mutta kuivuus jatkuu – juuri nyt ilmassa on paljon koivun siitepölyä

Jyskän asukkaat sammuttivat palon asuinalueen läpi menevällä polulla

Isän odottamaton kuolema lähensi Heikki Herliniä ja Riikka-siskoa: "On hyvin tärkeää, että ihmisiä katsotaan ilman massiivisia lokerointeja"

Päiväkodin hoitajaa syytettiin 5-vuotiaan lapsen pahoinpitelystä Jyväskylässä: "Oikeutettu ja hyväksyttävä menettely"

Valiokuntien puheenjohtajuuksista kiinnostava jako: perustuslakivaliokunta SDP:lle, sote-valiokunta keskustalle ja ulkoasiainvaliokunta perussuomalaisille

Eduskuntaryhmät jakoivat valiokuntien puheenjohtajuuksia: Suuri valiokunta vihreille, perustuslakivaliokunta SDP:lle

Petäjäveden liikenneympyrän lähellä savusi – syynä käsistä lähtenyt heinien poltto

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.