Mies kaahasi 190 lasissa poliisia karkuun - poliisikoira sai kiinni

Jyväskylässä tapahtui lauantain vastaisena yönä hurja takaa-ajotilanne, kun poliisipartion rutiinitarkastusta varten pysäyttämä auto lähti kaahaamaan karkuun Palokassa.

Keski-Suomen poliisin mukaan kuljettaja kiihdytti 50 kilometrin nopeusrajoitusalueella autonsa vauhdin 120 kilometrin tuntinopeuteen.

Hetkeä myöhemmin karkulaisen nopeus oli jo 190 kilometriä tunnissa alueella, jossa saa ajaa ainoastaan kuutta kymppiä. Poliisin mukaan mies myös teki ohituksia välittämättä keltaisesta sulkuviivasta.

Kuljettaja kääntyi lopulta Nelostieltä Laukaan puolella sivutielle ja pakeni autosta metsään. Poliisikoira jäljitti miehen kuitenkin nopeasti.

Vuonna 1992 syntynyt keskisuomalainen mies puhalsi poliisin alkometriin 1,08 promillen lukemat. Hänellä ei ollut ajo-oikeutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.