Mies loukkaantui vakavasti henkilöauton ja rekan törmäyksessä Ylivieskassa

Mies loukkaantui tiistaina vakavasti Pohjois-Pohjanmaalla, kun hänen autonsa ajautui vastaantulijoiden kaistalle ja törmäsi vastaan tulleen rekan perävaunun kulmaan.

Onnettomuus sattui iltapäivänä. Vuonna 1950 syntynyt kalajokelainen mies oli ajamassa Ylivieskan suunnasta Kalajoelle päin.

Poliisin mukaan silminnäkijät kertovat henkilöauton risteilleen usean kilometrin matkan laidasta laitaan. Vastaantulijat olivat joutuneet väistämään pientareelle.

Henkilöautossa yksin ollut ja pahoin loukkaantunut, tajuton mies kuljetettiin helikopterilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Rekka-auton kuljettaja selvisi vammoitta.

Tie oli suljettuna onnettomuuspaikalla noin tunnin verran.

Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Keski-Suomessa raportoitiin sunnuntaina yksi uusi koronavirustartunta

Jyväskyläläisperheen kaksi lasta altistui koronalle Mannisenmäen päiväkodissa – äiti toivoo, että syyllistämisen sijaan muistettaisi riskit: "Eilen käytiin testissä ja nyt odotellaan"

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Sotilaspoliisi jatkaa Palokan senioritalon jälkivartiointia – uudelleen syttymisen mahdollisuutta ei ole vielä täysin poissuljettu

SPR järjesti ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita Palokan tulipalosta evakuoiduille heti lauantaina – näin sinä voit auttaa

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Sunnuntain jumalanpalvelus lähettiin suorana Tikkakosken kirkosta – katso tallenne

Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille

Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja säiliörekan törmäyksessä Lumijoella

Yön uutiskooste: Jyväskylän Palokan senioritalopalon tutkinta alkaa, presidentti Niinistö aikoo jatkossakin ottaa kantaa myös toimivaltansa ulkopuolisiin asioihin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.