Mies tippui jäihin Tuomiojärvellä: "Ei asiaa ilman naskaleita"

Tuttu jääalue yllätti jyväskyläläismiehen lauantaina täydellisesti puolenpäivän aikaan Jyväskylässä.

Mies luisteli sauvojen kanssa Tuomiojärvellä, kunnes jää petti alta.

– Jää oli aivan mahtava, mutta yks kaks, ilman mitään nitinää ja natinaa, plumps, mies kertasi.

Mies pääsi toisen hiihtosauvansa avulla itse ylös vedestä, mutta haluaa varoittaa muita jäällä liikkujia vaaranpaikasta.

– Paikka on Tuomiojärven pohjoispäässä Kauppalaisrannan oikealla puolella, hän kertoi.

Miehen mukaan heikko kohta ei ollut silmin havaittavissa.

– Se näytti ihan umpijäältä. Oli sellainen metrin-kahden suikale, joka olikin sula. Oli varmasti virtapaikka, hän pohti.

Lauantaina jäällä oli jo aamupäivästä useita kymmeniä ulkoilijoita ja lisää tuli miehen kertoman mukaan koko ajan.

Varaudu oikein varustein

Suomen retkiluistelijoiden Keski-Suomen aluevastaava Teemu Tenhunen kertoo Tuomiojärvellä jäätilanteen olevan hyvän, mutta muistutti juurikin järven pohjoispäässä olevan joen virtauksista. Toinen sula on avantouimareiden uintipaikalla.

– Tässä ei voi liikaa korostaa varusteiden ja kaverin merkitystä. Aina pitäisi olla mukana naskalit ja heittoköysi, eikä missään tapauksessa pitäisi lähteä jäälle yksin. Hyvä olisi myös etukäteen hankkia ennakkotietoa järven ominaisuuksista, Tenhunen neuvoi.

Tenhunen itse kertoi harjoitelleensa jäästä pelastautumista useita kertoja ilman naskaleita.

– Se on todella vaikeaa, oikeastaan miltei mahdotonta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .