Mies vangittiin epäiltynä tapon yrityksestä – poliisi selvittää mahdollista rasistista motiivia

Rikoksen uhri on ulkomaalaistaustainen

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut vuonna 1995 syntyneen miehen epäiltynä tapon yrityksestä Lahden keskustassa.

Uhria oli isketty teräaseella useita kertoja torstain vastaisena yönä ravintolan edustalla, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Miia Lehtinen STT:lle.

Teolla on Lehtisen mukaan useita silminnäkijöitä.

– Useita henkilöitä oli näkemässä tilannetta, ja meillä on erittäin hyvää valvontakamerakuvaa.

Epäiltyinä rikoksina on tapon yrityksen lisäksi ampuma-aserikos ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito. Rikoksen uhri on ulkomaalaistaustainen ja poliisi selvittää, oliko teolla rasistinen motiivi.

 Epäillyllä aiempaa rikostaustaa

 Poliisi on löytänyt teräaseen, mutta Lehtinen ei kommentoi, mistä se on löytynyt.

– Epäiltyä miestä on kuultu, ja hän on kertonut jotakin tapahtumista.

Miehellä on aikaisempaa rikostaustaa, ja hän on poliisille ennestään tuttu, Lehtinen kertoo.

Kiinni otettiin toinenkin mies, mutta poliisin mukaan hänen vangitsemisensa ei ole tarpeen.

– Hän on edelleen pidätettynä, mutta tarvetta ei ole vangita. Häntä epäillään koko kokonaisuudesta, mutta tapon yritykseen toinen mies on selkeästi pääepäilty.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.