Miesjoukko raiskasi 19-vuotiaan naisen Seinäjoella – neljälle ehdotonta vankeutta

Miesjoukko raiskasi 19-vuotiaan naisen Seinäjoella hänen omassa asunnossaan heinäkuussa, ilmenee Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomiosta. Yksi miehistä oli tutustunut uhriin netin välityksellä ja järjestänyt tapaamisen naisen kanssa. Asunnolle tuli yhteensä viisi miestä, ja tapaamisen järjestänyt mies vaati uhria harrastamaan seksiä miesten kanssa. Nainen kieltäytyi, mutta kolme miehistä raiskasi hänet. Yksi kuvasi tapahtumia ja kosketteli naista.

Nainen kertoi kieltäytyneensä sekä suomeksi että englanniksi. Yksi raiskauksesta tuomituista kertoi kuulleensa uhrin sanovan ei, mutta oli siitä huolimatta sitä mieltä, että seksin harrastaminen oli tapahtunut yhteisymmärryksessä. Myös tapahtumia kuvannut mies kertoi naisen kieltäytyneen seksin harrastamisesta.

–  Ottaen huomioon asianomistajan kertomus tapahtumista, hänelle annettu kielto poistua asunnolta ennen seksin harrastamista sekä hänen olemisensa yksin viiden tuntemattoman ulkomaalaisen miehen kanssa, käräjäoikeus pitää uskottavana sitä, että asianomistaja on ollut pelkotilan tai muun avuttoman tilan vuoksi kykenemätön puolustamaan itseään, oikeuden julkisessa selosteessa kerrotaan.

Järjestäjä ja raiskaajat saivat yli kahden vuoden tuomiot

Oikeus katsoi, että tapaamisen järjestäneen Abdullatif Shafain, 21, toiminta on mahdollistanut rikosten tapahtumisen. Hän oli oikeuden mukaan saattanut osapuolet yhteen ja voimakkaasti painostanut uhria seksin harrastamiseen muiden kanssa. Hän ei itse harrastanut seksiä naisen kanssa.

–  Käräjäoikeus katsoo, että ilman Shafain menettelyä rikokset olisivat jääneet tapahtumatta. Vaikka Shafai ei ole osallistunut rikoksen täytäntöönpanotoimeen, hänen toimenpiteensä asiassa ovat olleet niin olennaisia, että käräjäoikeus katsoo hänen menettelynsä täyttävän tekijäkumppanuuden, julkisessa selosteessa sanotaan.

Oikeus tuomitsi tapaamisen järjestäneen Shafain kolmen vuoden vankeuteen kolmesta raiskauksesta ja naisen kanssa seksiä harrastaneet miehet Nabi Ahmadin, 19, Nawshad Chinigolin, 20, ja Waisuddin Ghosuddin Ghiasuddinin, 31, 2–2,5 vuoden vankeusrangaistuksiin raiskauksesta. Tapahtumia kuvannut 21-vuotias mies tuomittiin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja salakatselusta.