Mihin kaupunkiin saavuinkaan? Erikoinen näky kohtaa taajaman rajalla

Näiden kuvien perusteella Jyväskylään kuuluvassa Vaajakosken taajamassa on syntynyt separatistista liikehdintää tai vähintään paikallisylpeydellä kuorrutettua huumoria.

Normaalisti taajama-aluetta ilmaisevan liikennemerkin yhteydessä lukee aina kyseisen kaupungin tai kunnan nimi riippumatta siitä, mihin taajamaan saavutaan.

– Vapunpäivänä saavuttiin oikeannimiseen taajamaan, Keskisuomalaisen lukija kommentoi ladattuaan KSML.fi-palvelun lukijan kuviin otoksen Nelostieltä Hupelista.

Siinä Jyväskylä-nimikyltin päälle oli teipattu omatekoinen Vaajakoski-kyltti.

Tällä viikolla Keskisuomalainen on saanut muitakin yhteydenottoja ja kuvia samasta ilmiöstä. Hupelin lisäksi taajamakyltti toivottaa tervetulleeksi Vaajakoskelle ainakin Laukaantiellä Kaunisharjun kohdalla.

Komisario Veli-Pekka Välisaari Sisä-Suomen poliisilaitokselta, onko tällainen omatekoinen liikennemerkkien tuunaaminen rikollista?

– Korkeintaan vahingonteko tai lievä vahingonteko voisi nähdäkseni tulla kysymykseen, Välisaari pohtii.

Tekijälle voisi periaatteessa tulla myös vahingonkorvauksia, jos merkin puhdistaminen on vaikeaa tai se pitää kokonaan vaihtaa.

Lievä vahingonteko on asianomistajarikos, eli ilman merkin omistajan halua poliisi ei ota tapausta tutkintaan. Valtateiden varsilla olevat liikennemerkit omistaa Keski-Suomen ely-keskus.

Välisaari ei usko, että Vaajakosken tapauksessa ylittyisi esimerkiksi liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkit, koska olennainen eli taajaman merkki on entisellään. Taajama-alueen liikennemerkki ilmaisee muun muassa 50 kilometrin tuntinopeusrajoitusta.

Ainakaan Välisaari ei ollut kuullut taajamamerkkien tuunaamisesta ennen kuin Keskisuomalainen otti häneen yhteyttä. Hän ei muista myöskään kuulleensa vastaavasta tapauksesta aiemmin.

– Enemmän näitä lepakon kuvia näkee taajamamerkeissä, että "tervetuloa Gotham Cityyn", Välisaari toteaa.

Tiedätkö enemmän Vaajakosken tuunatuista taajamamerkeistä? Mistä tempauksessa on kyse? Kerro tietosi Keskisuomalaiselle sähköpostilla osoitteeseen verkkotoimitus@keskisuomalainen.fi tai puhelimitse numeroon 014 622 271.

Juttua korjattu 7.5. klo 11.04: Jutussa kerrottiin alun perin, että autoilijan pitää väistää pysäkiltä lähtevää linja-autoa taajama-alueella. Tieliikennelain mukaan väistämisvelvollisuus koskee kuitenkin kaikkia teitä, joiden nopeusrajoitus on enintään 60 km/h.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .