Mika Niikko puhui Malesiassa pidätetyn Timo Valtosen kanssa puhelimessa: "Timo tuo omaa uskoaan esiin joka paikassa"

Malesiassa pidätetyn Timo Valtosen kanssa puhelimitse tiistaina puhunut perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko kertoo STT:lle, että Malesian poliisi takavarikoi suomalaisseurueen tavarat ja että Valtonen oli erityisen huolissaan lääkkeistään.

Ennen puhelinten takavarikoimista Valtonen oli julkaissut Facebook-sivuillaan kuvan, jonka kertoi olevan poliisiautosta, jossa suomalaisia kuljetettiin kuulusteltavaksi.

Niikon mukaan Valtonen on tehnyt vastaavia matkoja aiemminkin. Kansanedustajan mukaan Valtosella on tapana jakaa vastaantulijoille elämäntarinaa siitä, miten usko on auttanut häntä.

– Timo tuo omaa uskoaan esiin joka paikassa, missä hän liikkuu ja elää. Hän on aina samalla asenteella liikkeellä eli kertoo uskostaan ihmisille. Hänellä on ihan hyvä tarina kerrottavana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Yksi Malesiassa pidätetyistä on perussuomalaisten kansanedustajan ex-kampanjapäällikkö – Mika Niikko kertoo tapauksen taustoista

Malesiassa kristillisten lehtisten jakamisesta pidätetyt suomalaiset olivat ilmeisesti liikkeellä yksityishenkilöinä