Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittajaksi Tapio Honkamaa

Honkamaasta tulee myös Mikkelin Kaupunkilehti Oy:n toimitusjohtaja.

Mikkelin Kaupunkilehden uusi päätoimittaja on Tapio Honkamaa.  Honkamaasta tulee myös Mikkelin Kaupunkilehti Oy:n toimitusjohtaja.

Hän aloittaa uudessa työssään 1. huhtikuuta 2017, kun nykyinen pesti Mikkelin sotahistoriakeskuksen projektipäällikkönä päättyy.

Tulevan päätoimittaja näkyy Kaupunkilehden sivuilla jo syksyn aikana, sillä hän pitää viikoittaista kolumnipalstaa ja kirjoittaa sivutoimisesti myös muita juttuja.

Honkamaa, 61, on tehnyt pitkän mediauran. Hän on työskennellyt journalistina ja esimiestehtävissä muun muassa Keskisuomalaisessa ja Kauppalehdessä sekä päätoimittajana Länsi-Savossa ja Sisä-Suomen Lehdessä. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri ja MBA.

Mikkelin Kaupunkilehti ilmestyy torstaisin ja se jaetaan maksutta Mikkelin, Juvan ja Hirvensalmen alueella.

Vastaava päätoimittajana maaliskuun loppuun saakka toimii ilmoituspäällikön tehtävänsä ohella Kari Reponen.