Miljonääri on änkyrämiehen maineessa, mutta tähtää hyvään: "Haluan tuottaa hyvää mieltä ja kauneutta"

Kotiseutuneuvos Kauko Sorjosella on änkyrämiehen maine. Jyväskylässä suhteet ovat kärjistyneet kaupunkiin, Keskisuomalainen-konserniin sekä Juomatehdas-asiassa yliopistoon, Kuopiossa takana on pitkäksi venynyt voitokas oikeustaistelu ja myös Kittilän päättäjien kanssa ovat sukset ristissä.

Sorjonen asuu Wivi Lönnin kotitalossa Hämeenkadulla. Wivi Lönn oli ensimmäinen itsenäinen suomalainen naisarkkitehti. Hän asui Jyväskylässä vuosina 1911–1918 ja suunnitteli Jyväskylään lukuisia rakennuksia, kuten Kuokkalan Kartanon, Puistokoulun, oman asuintalonsa ja 18 yksityistaloa.

Seminaarin rinteeseen Lönnin suunnittelema kotitalo valmistui vuonna 1910. Sorjonen osti rappeutuneen talon vuonna 1988 ja entisöi sen pieteetillä piha-alueineen alkuperäiseen asuunsa. Kauko Sorjosen säätiön omistuksessa suojelukohde on ollut vuodesta 2006.

Sorjosen kodin seinillä on tarkasti tiloihin teemoiteltuina nimekkäiden taiteilijoiden töitä lähinnä 1900-luvulta. Tauluissa on paljon maisemia, huoneiden näkymät sisustuskankaineen, koriste-esineineen, veistoksineen ja huonekaluineen ovat viimeisteltyjä. Rakennuksen restauroijat ovat olleet artesaanihuippuja. Talo tarjoaa esteettisen elämyksen toisensa jälkeen.

– Tässä talossa maalaukset ovat jotenkin kytköksissä Jyväskylään tai Keski-Suomeen, tai muuten käsittelevät minulle läheistä teemaa, avaa Sorjonen ripustuksen periaatetta.

– Tein painoalalla mittavan omaisuuden. Työvuoteni sattuivat murrokseen, jossa onnistuin. En ole kulttuurikodista, ja omaisuutta en voi viedä hautaan. Naapuri toi tänne taiteilijoita, ja se avasi silmäni.

– Haluan tuottaa hyvää mieltä ja kauneutta ihmisille. Siksi Kuokkalan kartanossa voi ihastella maksutta taidetta ja kauniita tiloja. Siellä on soinut Suomen tasokkain kamarimusiikkikonserttisarja. Olen työskennellyt lähes sadan taiteilijan kanssa. Heidän kohtaamisensa ja työnsä ovat tuoneet iloa sydämeeni. Yhteistyö on tuonut artisteille myös toimeentuloa ja synnyttänyt jopa ammattiuria, Sorjonen sanoo.

Lönnin entisessä makuuhuoneessa, nykyisessä kotiseutuneuvoksen työhuoneessa modernein vehje on pöydällä lojuva kuulakynä. Näkyvillä ei ole ensimmäistäkään tietotekniikan perusvälinettä, eikä liike-elämässä erinomaisesti menestyneellä miehellä ole sähköpostiakaan.

Kaukaa hiljaisena kuuluva kännykän hälytysääni ei juoksuta kotiseutuneuvosta. Hän keskittyy vain tähän tilanteeseen maalausten, taide-esineiden ja kauniiden käyttöesineiden keskellä.

– Minä koen, että saan tässä maailmassa enemmän hyödyllistä aikaan, kun en roiku päätteiden ja älypuhelimen näytön parissa, toteaa mies ja astelee Hämeenkatu 4:n puutarhaan.

Puutarha on kesäisin yleisölle avoin. Tarjolla on hoidetussa vehreässä ympäristössä yksityisessä omistuksessa oleva hämmästyttävä veistosnäyttely. Jotkut teokset ovat puhtaan kauniita, osa selkeästi kantaaottavia ja osa yhdistelmiä näistä kahdesta.

– Osa veistoksista on vaihtuvia ja osa pysyviä. Pysyviä ovat esimerkiksi tshekkiläisen taiteilijan Sonja Vectomovin työt. Olen hänen kanssaan tehnyt yhteistyötä kymmenisen vuotta. Hänen veistoksiaan ovat muun muassa hauras Isa Asp (varhainen suomenkielellä kirjoittanut naislyyrikko, menehtyi 19-vuotiaana Jyväskylässä vuonna 1872), kauppaneuvos Hanna Parviainen (ensimmäinen kauppaneuvoksen arvonimen saanut nainen, johtajana edisti Säynätsalon tehtaan työläisten sosiaalisia oloja 1920-luvulta alkaen) sekä Wivi Lönn. Tuo Lönnin päässä oleva seppel on jo ehtinyt kuivua arkkitehdin vuosittaisista syntymäpäiväjuhlista, Sorjonen kertoo.

Osa puutarhan veistoksista on runsaan sadan vuoden takaa, osa aivan uusia, ja loput siltä väliltä. Virallisesti on paljastamatta vielä uusin, Jyväskylän kaupungintaloon päin viitalla katseen peittävä ikonimainen naishahmo. Tilausteoksen nimi on Myötähäpeä.

– Sen omistan kaupungin päättäjille. Vänrikki Stoolia vapaasti siteeraten: ”Teistä voittajista tänne jälki jää”. Jyväskylässä isoja ja kulttuuriympäristöä pysyvästi muuttavia päätöksiä tehdään pienessä piirissä asukkaita kuuntelematta sekä sijoittajia kuunnellen, tuhahtaa mies ja kääntää selkänsä aidan takana Vapaudenkadun vastapuolella meluavalle massiiviselle kerrostalotyömaalle.

Jyväskylään Vapaudenkadun varteen nouseva kerrostaloalue peittää taakseen Wivi Lönnin Seminaarinkadun ja Vapaudenkadun väliin pariin kortteliin suunnitteleman arvokkaan puutalojen kokonaisuuden, ja sulkee taloista avaran näkymän järvimaisemaan. Sorjonen ei valittamalla onnistunut hankkeen kaadossa.

Sorjonen törmää kulttuuriperintöä vaaliessaan trendihenkisiin hankkeisiin. Kuopiossa Minna Canthin kotitalon pelastusyritys kuoli, kun Sorjosta vastaan nostettiin katkeraan oikeustaisteluun johtanut syyte. Lehtikirjoittelussa kotiseutuneuvosta leimattiin seitsemän vuotta korruptoivana lahjusten antajana. Syytteiden lopullinen kaatuminen hovioikeudessa uutisoitiin vain pienesti lehdessä, ja uutisessa miehen etunimikin oli väärin.

– Ei kukaan anteeksi pyytänyt tai pyytänyt edes kahvikupposen ääreen asiasta keskustelemaan. Kirjoittelussa näkyi poliittinen jahti ja säätiötoiminnan heikko ymmärtäminen, Sorjonen pohtii.

Yliopiston suhteessa hiersi Juomatehdas. Säätiö maksoi tehtaan tilojen remontoimisen yliopiston tarpeiden mukaiseksi. Yliopisto tuli 20 vuoden sopimuksella vuokralle, mutta halusi vetäytyä tiloista uuden kiinteistöstrategian mukaisesti.

– Sanoin, että sopii, mutta vaadin maksun koko sopimuskaudesta ja siitä pidin kiinni. Maksun jälkeen tilat ovat olleet tyhjänä. Yliopiston varainhankintaan en lähtenyt mukaan, kertoo Sorjonen.

Kirjailijatalon vuokralaiset Sorjonen hääti pari vuotta sitten, kun ei tullut toimeen nuorentuneen kaartin kanssa.

– Vanhemman kaartin eli Kalevi Nikin, Keijo Siekkisen ja Matti Pulakan kanssa tulin toimeen, mutta sitten kaarti nuoreni. Nuoret olivat huolimattomampia kiinteistön kanssa. Kirjailijoilla oli vuokralla vain yksi toimistohuone. Tämmöiset arvokkaat vanhat kiinteistöt tarvitsisivat vakituisia asukkaita. Asukkaat kantavat vastuuta ja heidän myötä ne pysyisivät paremmin kunnossa. Nykyiset kaavat estävät asumisen ja haittaavat liiketoimintaa. Näin taloista tulee vain omistajille kuluja tuova rasite. Kaavan muuttaminen Seminaarinrinteellä on kestänyt vuosia, valittaa Sorjonen.

Säätiön lahjoitus toimintakuluihin aloitti pitkän taistelun Reidar Särestöniemen museon ja taiteilijakodin toiminnan pelastamiseksi Kittilässä vuonna 2007. Pelastustyö kaatoi kunnassa ajetun matkailuhankkeen.

– Särestöniemi-museon pelastamisesta olen aidosti ylpeä. Hän oli aikansa merkittävin lappilainen taiteilija. Paikalliset päättäjät aikoivat luopua museosta ja luovuttaa Särestöniemen värikylläiset maisemateokset Lapin taidemuseolle. He aikoivat muuttaa päärakennuksen joulupukin pajaksi, jonne busseilla tuotaisiin Levin brittituristeja. Pelkästään maalauksia ja vesiväritöitä kokoelmassa on viitisensataa. Kunta ei pistä museoon enää senttiäkään, mutta jospa saisin lappilaiset ihmiset tällä tavalla liikkeelle, Sorjonen pohtii kädessään tiedote jyväskyläläisten 10 000 euron lahjoituksesta. Se tulee käyttää lappilaisten nuorten taiteen edistämiseen.

Onnistumisten lista on pitkä ja ansiokas. Säätiön haltuun ja kunnostamiseen ovat päätyneet myös Taidekeskus Järvilinna Laukaassa, Beckerin talo ja Kuokkalan kartano Jyväskylässä, Taidekeskus Honkahovi, Mäntän Klubi ja Taiteilijatalo Kiusala Mäntässä sekä Palsa-museo Kittilässä. Restaurointijälki on tasokasta ja monissa näistä tiloista myös syntyy ammattilaisten taidetta. Kuokkalan kartanon moninainen taidekokoelma on 1800- ja 1900-luvuilta.

Säätiö hankkii lisäksi instrumentteja lahjakkaiden muusikoiden käyttöön.

– Kaipaan kovasti säätiön synnyn ajan vahvoja vaikuttajia. Erkki Laatikaisella oli iso rooli, samoin maakuntaliiton Erkki Järvelällä. Jaakko Lovén ja Ahti Vielma olivat tärkeät vaikuttajat alkuaikoina, myös pankinjohtaja Heikki Parkkinen. Pekka Kettusen yhteistyön ansiosta pelastui Kuokkalan kartano. Niin ja myös Tanssisali Lutakko, vaikka Kettunen hääti jelmulaiset työhuoneestaan pois ensitapaamisella, Sorjonen naurahtaa.

Kauko Sorjonen on luonut painoalalla 15 miljoonan euron omaisuuden. Hänen nimeään kantavan säätiön varallisuus koostuu Sorjosen omista lahjoituksista sekä niiden tuotoista. Säätiöllä on kulttuurihistorialliset kiinteistöt, taidekokoelma, liikehuoneistoja ja suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeita. Se on tukenut taiteen tekemistä yli 500 000 eurolla parina viime vuotena. Vuoden 2017 lopussa säätiön tase ylitti 15,1 miljoonaa euroa. Sorjosen sijoituksilla tuottoja kertyi yli 511 000 euroa viime vuonna.

– Tuollaisia vuosia ei tule peräkkäin. Seuraan teksti-tv:stä kursseja ja toimin siltä pohjalta, hän kertoo.

– Säätiön toiminnan painopiste on jatkossa Lapissa Särestöniemi- ja Palsa-museoiden parissa. Säätiön tulee luopua tuloja tuottamattomista kiinteistöistä, mutta ateljeekäytössä olevia tulee säilyttää. Soitinpankkityön muusikoiden parissa koen tärkeänä, sanoo Sorjonen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .