Lyseoon, kirkkoon vai kunnantaloon? – Mihin sopisi kasino

Raha-automaattiyhdistys (RAY) suunnitteli aikansa venäläisturisteille suunnattua kasinoa itärajan tuntumaan. Hanke kaatui, ja RAY:n hallitus päätti torstaina esittää, että se saisi perustaa kasinon haluamaansa paikkaan Suomessa. Nykyisessä asetuksessa RAY:lla on lupa perustaa Helsingin-kasinonsa lisäksi toinen kasino nimenomaan Itä-Suomeen.

Olisiko vaikkapa Suomen keskellä sijaitseva Jyväskylän kaupunki kiinnostunut uudesta vetonaulasta, kasinosta?

– Tietysti tällaiset mahdollisuudet kiinnostavat kasvavia ja kansainvälisiä kaupunkeja, kuten Jyväskylää, Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykesin toimitusjohtaja Ari Hiltunen vastaa empimättä.

Hän tosin muistuttaa, että asia on ensin lainsäätäjien ja RAY:n käsissä. Hiltunen arvelee, että jos RAY:n kasinohanke etenee, konsepti on aika erilainen kuin venäläisten houkuttimeksi suunnitellulla itärajan kasinolla.

Miksi Jyväskylä olisi hyvä paikka kasinolle?

– Meillä on sijaintimme puolesta logistinen etu moneen muuhun kaupunkiin verrattuna. En sitten tiedä, kuinka paljon kasinolla itsellään voisi houkutella pelaajia Jyväskylään. Mutta olemmehan jo suurikokoinen kongressikaupunki, ja sikäli tiettyä pohjaa käyttäjäkunnalle on olemassa, Hiltunen vastaa.

Jyväskylän vahvuudet muualla

Eli Jyväskylää kiinnostaa ja kaupunki voisi antaa kasinolle paljon. Mitä kasino sitten voisi antaa kaupungille?

– Kyllä sellainen yhtenä vetovoimatekijänä varmasti olisi, Hiltunen muotoilee.

Uhkapelaamisen varaan Hiltunen ei kuitenkaan Jyväskylän seudun tulevaisuutta ole vielä valmis rakentamaan. Hän luettelee Jyväskylän strategisiksi vahvuuksiksi nyt ja lähitulevaisuudessa ICT-sektorin (uusimpana kyberturvallisuus), uuden biotalouden, perinteisen vientiteollisuuden sekä hyvinvointi- ja terveyspalvelut.

– Meillä on tällä hetkellä ihan oikea suunta. Askeleet tosin voisivat olla vähän suurempia, Hiltunen toteaa.

Jyväskylässä ja maakunnassa ei siis uneksita pikavoitoista, vaan luotetaan pitkäjänteiseen työhön.

– Ja onko isoilla kasinoilla ylipäänsä tulevaisuutta Suomessa? Enemmän näen ehkä mahdollisuuksia pienemmillä pelipaikoilla, joista on kokemusta täällä Jyväskylässäkin, Hiltunen sanoo.

– Suomesta tuskin on muutenkaan peliparatiisiksi. Mutta aina on hyvä spekuloida! Pitäisikö tänne saada vaikka oma Disneyland?

Nimi on jo kartalla

Vielä on ratkaistava sijainti. Tulisiko kasino keskelle kaupunkia vai matkailupalveluiden kylkeen?

Ainakin yksi houkuttavan kuuloinen paikka Jyväskylässä on. Viitaniemen kärki ehdittiin aikoinaan nimetä Kasinonmäeksi, vaikka Alvar Aallon kaavailemaa ravintolaa sinne ei koskaan rakennettu. Nyt Kasinonmäki on puistoaluetta samannimisen taloyhtiön ympärillä.

– Enpä hevillä usko, että RAY rakentaisi tyhjästä suurempaa kompleksia kasinoaan varten. Todennäköisempää lienee, että sellainen toteutuisi osana jotain suurempaa kokonaisuutta, Hiltunen pohtii.

Ehkäpä Suomen Ateenasta ei ole Suomen Las Vegasiksi – mutta jos vaikka Tallinnaksi? Siellä on vanhoja elokuvateattereita ja muitakin arvorakennuksia muutettu ennakkoluulottomasti peliluoliksi. Tyhjiä rakennuksia riittää Jyväskylässäkin.

Ota kantaa. Alla olevassa äänestyksessä on lueteltu joukko jyväskyläläisiä rakennuksia, joiille on mietitty monenlaista käyttöä. Mihin niistä sinun mielestäsi sopisi Jyväskylän Kasino?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

RAY: Itä-Suomen pelikasino ei ainoa vaihtoehto