Ministeriö näyttää sairaaloille kaapin paikan syöpäleikkauksissa

Sosiaali- ja terveysministeriö STM on tyrmännyt sairaanhoitopiirien suunnitelmat jakaa vaativat syöpäleikkaukset eri sairaaloihin Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella KYSissä. Tieto tuli keskittämisasetusta koordinoivan työryhmän kokouksessa STM:ssä maanantaina.

Johtajaylilääkäri Vesa Kataja Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä on pettynyt ministeriön ratkaisuun. Ministeriö ryhtyy nyt toimiin, aloittaa neuvottelut sairaanhoitopiirien kanssa ja ryhtyy niiden päätteeksi todennäköisesti määräämään, miten leikkaukset KYSin alueella on keskitettävä.

– Tämä asetus ei meiltä kehuja saa. Meidän lähtökohtamme oli, että päivystystoiminta ei vaarantuisi missään KYSin alueen sairaalassa, Kataja sanoo.

Johtajaylilääkärit esittivät, että STM olisi joustanut keskittämisvaatimuksesta pitkien välimatkojen vuoksi Kuopion yliopistosairaalan erityisvastuualueella. Johtajaylilääkärien toiveissa olisi ollut niin sanottu tiimimalli. Sen mukaan joitakin vaativia syöpäleikkauksia olisi tehty kaikissa sairaaloissa. Kirurgit olisivat liikkuneet potilaiden mukana esimerkiksi Keski-Suomen keskussairaalasta Kuopion yliopistolliseen sairaalaan ja päin vastoin. Yhteistyössä olisi ollut mukana Pohjois-Karjalan keskussairaala Joensuussa.

Sairaalat pitivät kiinni vaativista syöpäleikkauksista, sillä erityisosaajien taitoja tarvitaan sairaalassa myös nopeasti tulevissa päivystystilanteissa.

– Tässä keskittämisasetus ja päivystysvelvollisuus ovat pahasti ristiriidassa. Meillä on pitkät välimatkat sairaaloihin, ja hätätilanteessa pitäisi olla valmius henkeäylläpitäviin leikkauksiin, harmitteli Vesa Kataja.

KYSin alueella STM:n vaatimus leikkausten keskittämisestä koskee Jyväskylän ja Kuopion ohella myös Mikkelin, Savonlinnan ja Joensuun keskussairaaloita. Vesa Katajan mukaan ministeriö ryhtyy toimiin myös Oulun yliopistollisen sairaalan OYSin alueella ortopedisten leikkausten keskittämisessä.

Kun ministeriö ryhtyy jakamaan leikkauksia, osaamisalueiden menettäminen olisi yhtä lailla haavoittavaa sekä Keski-Suomen keskussairaalalle että Kuopion yliopistolliselle sairaalalle, Kataja sanoo. Jyväskylässä sairaala on keskittynyt jo pitkän ajan syöpäkirurgiaan. Monilla erityisaloilla osaaminen on tunnustettua.

– Meillä on erityisyksikkö kuten lantionpohjayksikkö, jossa tehdään myös syöpäleikkauksia. Vertaisarvioitua osaamista meillä on myös ruokatorvi- ja kehkosyöpäkirurgiassa sekä haima- ja maksakirurgiassa.

Tietyt syöpäleikkausten määrät ovat pieniä isossakin keskussairaalassa. Niissä on päivystysvalmiuden ohella kysymys myös sairaalan profiilista ja hoitoketjujen kokonaisuudesta, Kataja arvioi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .