Ministeriö pyytää Huoltovarmuuskeskusta hankkimaan uusia suojavarusteita 100 miljoonalla eurolla

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on tehnyt Huoltovarmuuskeskukselle sadan miljoonan euron hankintaesityksen uusista suojavarusteista. Hankinnoilla varaudutaan ministeriön mukaan koronavirusepidemian jatkumiseen.

Esitys sisältää muun muassa vähintään yhdeksän miljoonaa suu-nenäsuojaa ja vähintään 1,5 miljoonaa hengityssuojainta. Lisäksi ministeriö esittää hankittavaksi nitriilikäsineitä, suojatakkeja ja esiliinoja.

Ministeriön mukaan esimerkiksi suu-nenäsuojien riittävyys on Suomessa tällä hetkellä hyvä, mutta niiden markkinat ovat edelleen epävarmat.

–  Koronaepidemian hidastuminen jatkuu, mutta varaudumme siihen, että tautitilanne voi jatkossa muuttua ja suojavarusteiden kysyntä kasvaa nykyisestä, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) sanoo tiedotteessa.

STM esittää, että hankintoja tehdään myös suomalaisilta valmistajilta, jotta kotimaisen tuotannon käynnistyminen ja omavaraisuus voidaan turvata.

Hankintaesitystä koskevat tilaukset on määrä tehdä kesä–elokuun aikana. Hankittavat suojavarusteet varastoidaan Huoltovarmuuskeskukseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tuppurainen elpymisrahastosta: Suomi vie tavoitteitaan eteenpäin määrätietoisesti, mutta sopu on tärkein

Palokan senioritaloista evakuoitujen jatkoasumista selvitetään maanantaina: Rakennus- ja terveysvalvonta arvioivat, onko koteihin turvallista palata

Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Keski-Suomessa raportoitiin sunnuntaina yksi uusi koronavirustartunta

Jyväskyläläisperheen kaksi lasta altistui koronalle Mannisenmäen päiväkodissa – äiti toivoo, että syyllistämisen sijaan muistettaisi riskit: "Eilen käytiin testissä ja nyt odotellaan"

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Sotilaspoliisi jatkaa Palokan senioritalon jälkivartiointia – uudelleen syttymisen mahdollisuutta ei ole vielä täysin poissuljettu

SPR järjesti ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita Palokan tulipalosta evakuoiduille heti lauantaina – näin sinä voit auttaa

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Sunnuntain jumalanpalvelus lähettiin suorana Tikkakosken kirkosta – katso tallenne

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.