Ministeri Saarikko: Perhetyötä lastensuojelun tukipalveluna tulee vahvistaa

Saarikko kommentoi selvityshenkilö Aulikki Kananojan lastensuojelutyötä koskevaa väliraporttia blogissaan.

Perhetyötä lastensuojelun tukipalveluna tulee vahvistaa, jotta lastensuojelun tarvetta eikä sitä kautta henkilöstön kuormittumista pääsisi edes syntymään, kirjoittaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.).

Saarikko kommentoi selvityshenkilö Aulikki Kananojan lastensuojelutyötä koskevaa väliraporttia blogissaan.

Kananoja esitti, että perheille suunnattua varhaista tukea on laajennettava lisäämällä perhetyötä ja kotipalvelua. Vain niin voidaan vähentää pitkäaikaisen korjaavan työn tarvetta ja hillitä kustannusten kasvua.

Perhetyö on sosiaalihuoltolain mukainen palvelu, joka ei vaadi lastensuojelun asiakkuutta. Perhetyötä tehdään pääasiassa perheiden kotona. Se voi olla esimerkiksi sosiaaliohjaajan vierailuja, joiden aikana vanhempia tuetaan päivärytmin muodostumisessa, lasten hoidossa ja kasvatuksessa.

"Palveluun, joka ei leimaa lastensuojelun asiakkaaksi on helpompi tarttua"

Saarikon mukaan palvelujärjestelmään on päässyt syntymään aukko peruspalveluiden ja korjaavien palveluiden välille. Palveluista on rakenteellisesti puuttunut välipalikka eli riittävän laaja perhetyö, jota on nyt pystyttävä vahvistamaan, ministeri kirjoittaa.

– Onnistunut perhetyö vähentää lastensuojelun tarvetta. Perheiden on myös helpompi tarttua kevyempiin tukipalveluihin, jotka eivät leimaa heitä lastensuojelun asiakkaiksi, Saarikko kirjoittaa.

Saarikko painottaa kirjoituksessaan sitä, kuinka tärkeää oikea sisältö perhetyössä on.

– Perhe ei tarvitse päältä katsojia tai arviointia. Perhe tarvitsee käytännön apua. Varhainen tuki on myös sitä, että huolehditaan, että perheillä olisi riittävästi ruokaa, huolenpitoa ja mielekästä tekemistä. Tukea oman kodin arjessa, ei sen ulkopuolella.

Täsmätukea kuormittuneimmille alueille

Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi joulukuussa ylisosiaalineuvos Kananojaa etsimään ratkaisuja lastensuojelutyön kuormittavuuteen sekä laatimaan suunnitelman, joka ohjaa lastensuojelun ja sijaishuollon siirtämistä kunnista maakuntiin vuonna 2020.

Väliraportissaan Kananoja ehdotti myös kunta- ja työntekijätasoista täsmätukea lastensuojelutyössä kaikkein kuormittuneimmille alueille sekä mahdollisuutta muodostaa sijaispooleja. Raportissaan Kananoja ei puoltanut sitä, että lastensuojelun sosiaalityöntekijän asiakasmäärälle asetettaisiin lakisääteinen katto.

Kananoja jätti väliarvion selvitystyöstään ministeri Saarikolle ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle (kok) tänään. Selvitystyön loppuraportti valmistuu vuoden lopussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.