Ministeri tyrmää yo-kokeen uusimisen maksullisuuden – "Koulutuspolku ei saa katketa varattomuuden takia"

Sanni Grahn-Laasonen kertoo poistaneensa maksuasian jo kertaalleen asetusluonnoksesta.

Ylioppilaskokeen uusimiseen ei ole tulossa lisämaksuja, linjaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok).

Uutissuomalainen uutisoi eilen, että ministeriössä pohditaan, voitaisiinko lukioille antaa oikeus kerätä maksuja ylioppilaskokeen järjestämisestä muille kuin omille opiskelijoilleen.

– Pysäytän tällaiset pohdinnat heti. Ei ole oikein lisätä opiskelijoiden kustannustaakkaa. Se rikkoo mahdollisuuksien tasa-arvoa. Opetushallitus selvittää parhaillaan toimeksiannostani myös toisen asteen kustannuksia laajemmin. Ne herättävät huolta: kenenkään koulutuspolku ei saa katketa tai vaikeutua varattomuuden takia, kommentoi Grahn-Laasonen Uutissuomalaiselle.

Hänen mukaansa esitys lisämaksuista nousi aiemmin esille kuntien tehtävien keventämiseen keskittyneessä työssä.

– Tyrmäsin ajatuksen lisämaksusta jo kerran ja poistin sen asetusluonnoksesta. Asia nousi esille uudelleen koulutuksen järjestäjien suunnalta ylioppilaskokeen uudistamista pohtineessa työryhmässä. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että opiskelijoiden maksutaakkaa ei voida lisätä.

Uutissuomalaisen jutussa virkamies kertoo, että maksullisuutta on pohdittu keinona saada yhä useampi lukio tarjoamaan kirjoitusmahdollisuutta myös muille kuin lukion opiskelijoille. Lukioilla ei ole velvollisuutta järjestää yo-koetta muille kuin omille opiskelijoilleen.

– On löydyttävä muita keinoja lisätä opiskelijoiden mahdollisuuksia uusia pieleen menneet kirjoitukset. Tätä pohditaan osana käynnistynyttä lukiouudistusta, sanoo ministeri.

Opetus- ja kulttuuriministeriön kotisivuilla maksullisuusasia löytyy otsikon "Hallituskauden aikana valmisteltavat lait ja muut säädökset" alta. Sivuilla sanotaan, että maksut on tarkoitus ottaa käyttöön syksyn 2017 ylioppilaskirjoituksissa.

– Ministeriön verkkosivuja lienee tarpeen päivittää tältä osin. Pyydän virkamiehiä tekemään niin heti maanantaina, sanoo Grahn-Laasonen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ministeriö miettii yo-kokeen uusijoille maksua – uusiminen voisi maksaa jopa lähes sata euroa