Ministeri vaatii ravintolaruokaan alkuperämerkintöjä

Ruokamerkinnät ovat uudistumassa Suomen ravintoloissa ja kaupoissa.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) vaatii, että asiakkaalle on vastedes kerrottava ruoan alkuperä, tuotantotapa ja raaka-aineet.

Merkintöjen uudistamisella Koskinen haluaa edistää kotimaista lähiruoka- ja luomutuotantoa sekä kasvattaa kuluttajan valinnanvapautta. Lainsäädännön tiukentamista selvitetään lähiaikoina.

- Eihän se sitä tarkoita, että tuote on huono, jos se on ulkomainen. Mutta jos joku haluaa suosia kotimaista, hänellä on oikeus siihen, Koskinen painottaa.

Uuden maatalousministerin työkenttään kuuluu myös eläinten hyvinvointi. Hallitusohjelmassa on luvattu selvittää, miten turkistarhaajia voitaisiin kannustaa vapaaehtoisesti siirtymään toisen elinkeinon pariin.

Koskisen mielestä turkistarhauksesta luopuminen ei kuitenkaan ole realistista.

- Kun työpaikoista on kuitenkin ylipäätään pulaa maaseudulla, tuntuu aika vaikealta, jos pitäisi vielä ruveta keksimään korvaavia työpaikkoja.

Koskinen sanoo, että turkistuotannon pitää joka tapauksessa olla vastuullinen elinkeino.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.