Ministerivalinnat: Sipilä myönsi että salkkujaossa oli pettymyksiä keskustalle

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan keskusta olisi halunnut jomman kumman ulkoministeriön salkuista. Pettymys oli myös opetusministerin salkun meneminen kokoomukselle. Sipilä puhuu parhaillaan omilleen puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa.

Sipilä sanoi, että niiden saaminen vaatii hieman kovempaa vaalivoittoa ensi kerralla.

Ulkoministeriössä on ulkoministerin lisäksi ulkomaankauppa- ja kehitysministerin salkku.

Pettymys keskustalle on Sipilän mielestä myös koulutuksesta leikkaaminen. Hän kuitenkin uskoo, että ratkaisun kanssa pystytään elämään.

Keskusta saa 6 salkkua, eli pääministerin, elinkeinoministerin, ympäristö- ja liikenneministerin, perhe- ja perusturvaministerin, maa- ja metsätalousministerin sekä kunta- ja uudistusministerin salkut. Ministerivalinnoista kerrotaan huomenna torstaina.

Perussuomalaisille ja kokoomukselle tuli molemmille 4 salkkua. Perussuomalaiset saivat ulkoministerin, oikeus- ja työministerin, puolustusministerin sekä sosiaali- ja terveysministerin paikat. Perussuomalaiset tiedottaa ministerivalinnoistaan myöhemmin tänään.

Kokoomus sai valtiovarainministerin (Alexander Stubb), opetus- ja kulttuuriministerin (Sanni Grahn-Laasonen), sisäministerin (Petteri Orpo) sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministerin (Lenita Toivakka) salkut.

Salkkujako paransi mahdollisuuksia: Keski-Suomi saa uuden ministerin?

Pekkarisellakin vahvaa nostetta ministeriksi

Näin Stubb kuvaili kokoomuksen ministereitä – Tässä kokoomuksen lista

Yllätysveto: Timo Soinista tulee Suomen ulkoministeri – "Intohimon mukaan"

Uuteen hallitukseen 14 ministeriä – Näin salkut jaetaan