Miten turvallinen on koululaisten Move-liikuntatesti – asiantuntijoilta odotetaan tänään näkemyksiä

Joukko asiantuntijoita ottaa tänään kantaa koululaisten Move-testiin ja sen turvallisuuteen. Lisäksi pohditaan ohjeistusta ja sen mahdollista kehittämistä. Esillä on myös kysymys siitä, miten opettajalla on oikeus saada tietoa oppilaiden terveydentilasta.

Espoossa koulupoika sai aiemmin tässä kuussa sairauskohtauksen Move-mittaukseen kuuluvassa juoksuosiossa. Kahdeksasluokkalainen oppilas kuoli myöhemmin sairaalassa.

Move-testissä selvitetään usealla eri tavalla oppilaan liikunnallisuutta ja kuntoa. Eräät kaupungit, ainakin Espoo, Helsinki ja Turku, ovat toistaiseksi keskeyttäneet Move-liikuntamittaukset.

Move-mittauksilla kerätään tietoa viides- ja kahdeksasluokkalaisten fyysisestä toimintakyvystä, kuten kestävyyskunnosta, liikkuvuudesta ja lihaskunnosta.

Testin osia ovat muun muassa 20 metrin viivajuoksu, vauhditon 5-loikka, punnerrus, vatsalihasliikkeet, kyykistyminen ja pallon heitto-kiinniottoharjoitus.

Move-järjestelmä on laadittu laajan yhteistyön tuloksena. Mukana ovat olleet eri opetusalan tahot, Jyväskylän yliopisto, sosiaali- ja terveysministeriö STM sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Move-testit jatkuvat Jyväskylän kouluilla normaalisti huolimatta kuolemantapauksesta