Mitro Repo myönsi puhutelleensa tyttöjä neitsykäisiksi hautajaisissa – "neitsykäinen tarkoittaa edustavaa naista karjalan kielellä"

Seurakunnan asianajaja syytti Repoa jopa flirttailusta vainajan tyttärelle hautajaisissa.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan papin tehtävistä irtisanotun Mitro Revon mukaan irtisanomisen taustalla on hänen työnsä Euroopan parlamentissa. Hän kiisti suoraan, että olisi millään tavalla toiminut epäasiallisesti.

– Katson, että tällä elämänkokemuksella olen onnistunut kohtelemaan kaikkia arvokkaasti ja kannustaen. Enkä ole oikeastaan saanut kuin positiivista palautetta kasvoista kasvoihin. Olen tyrmistynyt, Repo sanoi kuulemisessaan Helsingin käräjäoikeudessa.

Hänen irtisanomistaan Helsingin ortodoksisesta seurakunnasta heinäkuussa 2016 alettiin käsitellä käräjillä maanantaina.

Repo luonnehti saamiaan potkuja törkeiksi ja vaatii kirkolta kahden vuoden palkkaa eli noin 90 000:ta euroa korvaukseksi perusteettomasta irtisanomisesta. Seurakunta syyttää häntä epäasiallisesta käytöksestä ja jopa seksuaalissävytteisistä puheista.

Revon asianajajan Matti Penttisen mukaan kyse on ollut siitä, että jotkut henkilöt seurakunnassa ovat olleet kateellisia suositulle Revolle ja "hersyvän karjalaispersoonan" puheita on tahallaan ymmärretty väärin. Repo kertoo olleensa tarkka jokaisessa puheessaan, koska joutui julkisuuden hampaisiin lähtiessään Euroopan parlamenttiin.

"Pahennusta ja mielipahaa"

Revon käyttäytyminen aiheutti seurakunnan mukaan laajasti pahennusta ja mielipahaa työyhteisössä.

Seurakunnan asianajajan Seppo Havian mukaan ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoa Repo, joka oli saanut jo asianmukaisen varoituksen.

– Hän myöhästeli toimituksista, ei sitoutunut työtehtäviinsä riittävästi ja lyhensi toimituksia vastoin kirkon toimintamalleja. Muun muassa kanttorit eivät ole pystyneet pysymään perässä, ja se on aiheuttanut hämmennystä kanttoreissa ja seurakuntalaisissa, Havia sanoi.

Havia esitteli salissa seurakuntalaisten palautteita, joissa arvosteltiin Mitron toimintaa muun muassa hautajaisissa ja sielunhoidollisissa toimenpiteissä.

Havian mukaan kerran Repo esimerkiksi loukkasi hautajaisvieraita ja koko hautajaistilaisuudesta muotoutui papin oma standup-tilaisuus.

– Kun tähän lisätään avoimet flirttailut vainajan tyttärelle, kasassa on täysi farssi, Havia sanoi.

Kyse oli kyseisessä asiassa siitä, että Repo oli puhutellut tyttöjä "neitsykäisiksi", minkä Repo myös oikeudessa myönsi.

– Toivottiin, että karjalan kieli olisi vahvasti tilaisuudessa läsnä. Neitsykäinen tarkoittaa kaunista, edustavaa naista, eikä siinä ole mitään kaksimielistä. Se on korkealaatuinen sana. Kyse oli väärinkäsityksestä, Repo sanoi.

Toinen samassa tilaisuudessa erästä osallistujaa närkästyttänyt asia oli Havian mukaan se, kun Repo oli sanonut, että ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi, mutta maatuskat ovat kauniita. Tätä Helsingissä syntynyt Repo perusteli karjalaisilla sukujuurillaan.

– Olen kotoisin rajantakaisesta Karjalasta, ja olen kuvannut tässä karjalaisten tuntoja. Ei kyse ole ollut panettelusta, siitä ei voi loukkaantua, Repo sanoi.

Pappissukuun sanojensa mukaan kuuluva Repo kiistää ehdottomasti väitteet epäasiallisesta toiminnasta ja puheista.

– Kun tulin papiksi, jouduin sitoutumaan neitseelliseen elämään, selibaattiin. Minun perheeni on ollut seurakunta ... Tapanani ei ole haukkua vaan kehua ja kannustaa. Katson, että olen niin kauan munkkielämää elänyt, että katseessani ei mitään kiilua voi olla, kaikki syytökset kiistävä Repo sanoi.

Korjattu aiempaa uutista: Repo sanoi olevansa kotoisin rajantakaisesta Karjalasta. Hän on kuitenkin syntynyt Helsingissä.

Epäasiallisuudet kiistävä Mitro Repo: Jouduin sitoutumaan neitseelliseen elämään, minun perheeni on seurakunta

Ortodoksipappi Mitro Repo syyttää seurakuntaa irtisanomisensa riepottelusta mediassa