Jyväskylän kirjastopuukotus: Molemmilla osapuolilla välineitä vahingoittamiseen

Jyväskylän pääkirjastolla keskiviikkona sattuneen hyökkäyksen molemmmat osapuolet olivat varustautuneet vahingoittamiseen sopivilla välineillä, kertoo poliisi. Poliisi ei vielä tässä vaiheessa tarkemmin yksilöi, millaisista välineistä on kyse.

– Ylipäätään kyse on sellaisista esineistä, joiden hallussapito ilman erityistä syytä on tuolla kadulla kielletty. Kumpikin osapuoli oli varustautunut näin, kertoo komisario Tuomo Korhonen Keski-Suomen poliisista.

Suoritetussa esitutkinnassa on käynyt ilmi, että järjestäjä oli pyytänyt vapaaehtoista henkilöä seuraamaan paikalletulijoita äärioikeistolaisten mahdollisen häiriön takia. Henkilö ei ollut virallinen järjestyksenvalvoja, poliisi tiedottaa.

Yhteenotto syntyi henkilön pyrkiessä estämään kolmen henkilön sisälle pääsyn, koska tämä arveli pyrkijöiden aiheuttavan häiriötä. Puukotuksen uhriksi joutui tilaisuuteen osallistunut mies, joka oli tullut auttamaan järjestystä valvonutta henkilöä.

Koska kaikkia osallisia ei ole toistaiseksi tavoitettu ja päästy kuulemaan, poliisi ei tiedota asiasta yksityiskohtaisemmin. Teon motiivit selvitetään tutkinnan edistyessä. Poliisi tiedotaa niistä vasta, kun se voi tapahtua tutkintaa vaarantamatta.

Poliisi tiedottaa lisää asiasta myöhemmin perjantaina.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .