Monen vappu venyi päivien ryyppäämiseksi

Monella suomalaisella oli tänä vuonna mahdollisuus juhlia vappua keskiviikkoillasta sunnuntaihin. Vappuna suomalaiset käyttävät perinteisesti runsaasti alkoholia, eikä moni enempää aineksia ryyppyputkelle kaivannut. Runsas alkoholinkäyttö usean päivän ajan tuo mukanaan monenlaisia haittoja.

- Terveyshaitat kertautuvat pitkissä ryyppyputkissa, alkoholitutkija Peter Eriksson Kansanterveyslaitokselta todistaa.

Kun runsas juominen venyy useiden päivien mittaiseksi, krapulaoireet saattavat muuttua vieroitusoireiksi.

- Ne ovat paljon voimakkaampia. Siksi ne ovat yksi syy, joka tekee juomisen lopettamisen vaikeammaksi, Eriksson sanoo.

Runsas syöminen lisää vaaraa


Erikssonin mukaan pitkän vappuputken aikana vierotusoireet ehtivät jo tulla. Hän myös muistuttaa, että runsas juominen yhdistettynä tuhtiin syömiseen voi rasvoittaa maksaa ja aiheuttaa vakavan, akuutin haimatulehduksen.

Alkoholin haittavaikutukset tulevat selkeimmin esiin suurimpina juhlapyhinä, jolloin kulutus on huipussaan.

- Näin rajusti keskitettynä alkoholin käyttö ei ehkä kuulu juhlapyhiin muualla maailmassa. Ruotsissa tilanne on kyllä aika sama, pohtii Eriksson.

- Runsas alkoholin käyttö koskee juhlapyhinä suurta osaa väestöstä, eikä vain niitä, jotka muutenkin käyttävät. Matemaattinen tosiasia on, että ne jotka ottavat runsaasti normaalisti, ottavat vielä enemmän, A-klinikkasäätiön viestintäjohtaja Teuvo Peltoniemi laskee.

Tissuttelu vai kertakänni?


Peltoniemen mukaan ei voida yksiselitteisesti sanoa, kumpi on pahempi: yksittäinen kertakänni vai saman alkoholimäärän tissuttelu useamman päivän aikana.

- Riippuu, katsotaanko nykyhetkeä vai pidemmällä aikavälillä. Kertakännistä voi syntyä alkoholimyrkytys. Kertakänni myös lisää akuuttihaittoja, kuten onnettomuuksiin ja tappeluun joutumista. Autoa ajaessa ei tarvitse olla kovin kummoinenkaan känni päällä, kun on jo vaaraksi.

- Toinen tarkastelukulma on se, millaisia sairauksia ihmiset saavat. Useimmat niistä syntyvät pitkäaikaisen alkoholin käytön vuoksi, Peltoniemi jatkaa.

Peltoniemi muistuttaa, että suomalaisille on tyypillistä juoda humalahakuisesti ja olla varomattomia suurten alkoholiannosten kanssa.

- Alkoholiin liittyvät myrkytyskuolemat ovat huomattavasti yleisempiä kuin huumekuolemat ja alkoholimyrkytysten määrä on valitettavasti korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa, Peltoniemi jatkaa.

Pitkä vapaa sysää ryyppyputkeen


Erikssonin ja Peltoniemen mukaan pitkät vapaat ja niihin liittyvä runsas alkoholin käyttö aiheuttaa ongelmia erityisesti niille, jotka muutenkin juovat paljon.

- Pidennetty viikonloppu voi viedä mennessään henkilön, jolla on orastava alkoholiongelma. Tavalliset ihmiset ehtivät väsyä viikonloppua kohti, mutta niillä jotka kuitenkin juovat, humalahaitat tulevat esille, Eriksson sanoo.

- Ihmiset ovat siten rationaalisia, että useimmat tavallisena viikonloppuna hiljentävät juomista sunnuntaina, jotta maanantaina ollaan työkunnossa. Tällaisen putken jälkeen on varmasti niitä, jotka ovat huonossa työkunnossa, arvelee Peltoniemi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.