Monet kaupat auki loppiaisturisteja varten

Suomeen odotetaan tänään ennätysmäärää loppiaisturisteja, kertoo Kaupan liitto. Liiton mukaan kaupat ovat saaneet poikkeuslupia aukioloon ympäri Suomen. Kaupat saavat olla auki Itä- ja Kaakkois-Suomeen maakunnissa sekä suurimmissa kaupungeissa. Lapissa auki saavat olla poikkeuslupaa hakeneet yritykset.

Keski-Suomessa lupia myönnettiin Jyväskylään, Jämsään, Laukaaseen ja Muurameen alueellisin rajauksin.

Myös julkisen liikenteen aikatauluissa on muutoksia loppiaisena. Esimerkiksi VR:n kaukojunat noudattavat pääosin sunnuntaiaikatauluja.

Helsingin seudun kauppakamarin selvityksen mukaan pelkästään Uudellemaalle ennustetaan loppiaiseksi 26 000:ta venäläisturistia. Kauppakamarin mukaan venäläiset kuluttavat Suomen-vierailullaan 180 euroa päivässä.