Monet nuoret pelkäävät puhelimella soittamista – ilmiö näkyy nyt työelämässä

Osaavatko nuoret enää puhua puhelimessa? Kysymystä on pohdittu jyväskyläläisessä markkinatutkimustalo Tietoykkösessä, joka on etsinyt tuloksetta tutkimushaastattelijaa tekemään puhelinhaastatteluita. Aikaisemmin etenkin opiskelijat ovat tarttuneet pesteihin hanakasti, mutta nyt tekijää ei tunnu löytyvän.

Myös vastaajiksi nuoria on vaikea tavoittaa, sillä he eivät vastaa puhelimeen eivätkä soita takaisin. Projektipäällikkö Mia Korhosen mukaan nuorten numeroita on harvoin edes saatavilla.

Jyväskyläläinen Vilhelmiina Karolaakso, 28, kärsii puhelinkammosta. Hän saattaa lykätä asioiden hoitamista puhelimella päiväkausia vedoten kiireeseen tai taas ohi livahtaneisiin virastoaikoihin. Soittaminen hermostuttaa ja jännittää, puhelimessa puhuminen kuormittaa. Toistaiseksi mitään tärkeää ei kuitenkaan ole pelon takia jäänyt hoitamatta.

Pelko todennäköisesti johtuu siitä, että Karolaaksoa on kiusattu alakouluikäisenä. Naapurin lapset soittelivat pila- ja häirintäpuheluita herkeämättä. Hän huomaa edelleen hätkähtävänsä, kun puhelin soi ja etenkin, jos soittaja on tuntematon.

– En vastaa, jos soittaja ei ole puolisoni tai joku muu hyvin läheinen, Karolaakso toteaa.

Huonot kokemukset voivat olla yksi syy siihen, että nuoret karttavat puhelimella soittamista, toteaa viestinnän lehtori Tarja Valkonen Jyväskylän yliopistosta. Hänen kuulemansa mukaan moni nuori kokee saaneensa puhelimessa tylyä kohtelua.

– Puhelimeen vastaavat kiireiset ihmiset eivät välttämättä ehdi tai osaa auttaa epävarmaa soittajaa, joka ei osaa kertoa asiaansa selkeästi ja napakasti, hän sanoo.

Kyse voi olla myös tottumattomuudesta, puhelintaitojen puutteesta tai viestintäarkuudesta. Aiemmin oli itsestään selvää, että puhelimessa puhutaan ja osataan puhua, mutta viestintäkulttuuri on muuttumassa.

– Eri-ikäiset elävät paraikaa erilaisissa viestintätodellisuuksissa. Lähipiirini nuoret arkailevat soittamista. Olisipa lomake tai chat, he saattavat huokaista. Puhelimessa puhuminen koetaan liian intiimiksi, kun korvassa kuuluu vieraan ihmisen ääni, Valkonen pohtii.

Ilmiöön tulisi Valkosen mielestä kiinnittää huomiota niin kodeissa, kouluilla kuin työpaikoillakin.

– Samalla tavalla kuin osa ihmisistä uhkaa jäädä tietoyhteiskunnan ulkopuolelle puutteellisten verkkotaitojensa vuoksi, nuoremme uhkaavat syrjäytyä puhelimenkäytöstä. Tarvitaan paitsi koulutusta myös monipuolisia yhteydenottotapoja, jotta kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet hoitaa asioitaan, hän toteaa.

Nykyisin lähes kaiken voi hoitaa netissä verkkopankkitunnuksilla, mikä on helpottanut Karolaakson elämää. Työnhaussa hän lähestyy työnantajaa mieluiten sähköpostilla. Tuttujen kanssa kuulumiset vaihdetaan teksti- tai ääniviestein.

– Puhelimessa puhuminen uuvuttaa, sillä äänet kuormittavat minua. Keskityn viestintääni ankarasti, koska en voi hyödyntää nonverbaliikkaa.

Pelostaan huolimatta Karolaakso on ollut parikymppisenä puhelinmyyjänä.

– Soittaminen oli vaikeaa, lisäksi pomo hengitti niskaan ja työkaverit olivat lähellä. Rutiini löytyi lopulta, mutta joka aamu töihin lähteminen hermostutti. Ja kun minulle oli yhdentekevää, tilaako joku Aku Ankan vai ei.

Puhelinmyynti on Karolaakson mielestä vanhanaikaista. Myös tutkimukseen osallistuminen puhelimessa tuntuu epämiellyttävältä, kun omia asioita pitäisi jakaa pelkän vieraan äänen kanssa.

– Tulee olo, että ”miksi minulle soitat, en tiedä sinusta mitään”. Sähköpostista jää itselle joku dokumentti, puhelusta ei mitään.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .