Monissa seurakunnissa tänään jumalanpalvelus sisällissodan muistoksi

Monissa seurakunnissa vietetään tänään sisällissodan muistojumalanpalvelusta. Suomen sisällissodasta tulee kuluneeksi tänä keväänä sata vuotta.

Evankelisluterilainen kirkko kutsuu suomalaisia viettämään vuoden 1918 muistoa uusilla, vanhoista jakolinjoista vapailla tavoilla. Tavoitteena on antaa tilaa ihmisten kertomuksille, sekä samalla etsiä sovitusta ja yhteistä pohjaa.

Tänään sovintosunnuntaina radioidaan jumalanpalvelus suorana Kuusankosken kirkosta.

Suomen sisällissota alkoi 27. tammikuuta ja päättyi 15. toukokuuta 1918. Sodassa hallituksen eli valkoisten joukot löivät kansanvaltuuskunnan eli punaiset.

Kaikkiaan vuoden 1918 tapahtumat vaativat noin 38 000 uhria, joista kolme neljäsosaa oli punaisia. Varsinaisissa taistelutoimissa kummaltakin osapuolelta kuoli osapuilleen yhtä paljon aseisiin tarttuneita.

Sisällissota syvensi Suomen kahtiajakoa. Eheytymisen katsotaan edenneen vuosina 1939–40 Neuvostoliittoa vastaan käydyn talvisodan aikana. Sisällissota on silti ollut arka aihe viime aikoihin asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.