"Moraalitonta, käsittämätöntä, oikeustajun vastaista" – kansanedustajat tylyttivät sopeutumiseläkejärjestelmää urakalla

Kansanedustaja toisensa jälkeen kritisoi ankarasti kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmää torstaina eduskunnassa, kun sopeutumiseläkkeen poistamista vaativa kansalaisaloite tuli lähetekeskusteluun.

– Varmasti eniten tunteita herättävät nämä selvät väärinkäytökset. Siinä on se valuvika, että se ei huomioi pääomatuloja, mikä mahdollistaa sen kikkailun, että vaikka oikeasti on tuloja, niin ollaan sopeutumiseläkkeellä, joka on siis tarkoitettu työttömyysturvaksi, arvioi vasemmistoliiton Silvia Modig.

Perussuomalaisten Kike Elomaan mukaan on käsittämätöntä, että pääomatuloilla ja osa-aikatyöllä kikkailu on mahdollista järjestelmässä.

– Kansanedustajan sopeutumiseläke on täysin moraaliton, Elomaa jyrisi.

Ennen vuotta 2011 eduskuntaan valitut kansanedustajat ovat oikeutettuja sopeutumiseläkkeeseen, jos he ovat toimineet kansanedustajina vähintään seitsemän vuotta. Sopeutumiseläke korvattiin vuonna 2011 sopeutumisrahalla.

Sopeutumiseläkkeeseen pohditaan eduskunnassa jo muutoksia. Virkamiehet valmistelevat parhaillaan vaihtoehtoisia malleja, joiden perkaamisen eduskuntaryhmien puheenjohtajat aloittavat näillä näkymin pääsiäisen jälkeen.

– Sopeutumiseläke on selvästi ihmisten oikeustajun vastainen järjestelmä, jota voi käyttää keplotteluun, erityisesti yhdistämällä pääomatuloihin, ja vähintään tämä porsaanreikä pitäisi korvata, sanoi vihreiden Ville Niinistö.

"Muutoksista sovittava yhdessä"

SDP:n Jukka Gustafssonin mukaan kansan oikeustajua on kuunneltava.

– Onhan tässä nyt sen kaltaista moraalitonta kikkailua, jota ei nyt oikein Suomen kansan edustaja voi aidosti hyväksyä.

Kokoomuksen Ben Zyskowiczin mukaan vanhassa järjestelmässä on epäkohtia. Hän toivoo, että asiassa edetään järjestäytyneesti ja yhteistyössä.

– Toivoisin, että eduskuntaryhmät voisivat sopia yhdessä tarvittavista, välttämättömistä muutoksista.

Esimerkiksi Gustafssonin puoluetoveri Johanna Ojala-Niemelä peräänkuulutti kansalaisten oikeustajun huomioimisen lisäksi laajempaa perspektiiviä.

– Meidän tehtävänä on myös huolehtia siitä, että tähän (kansanedustajan) tehtävään halutaan myös jatkossa ja että edut ovat sillä tasolla, ettei synny korruptioriskiä, hän sanoi.

Sopeutumiseläkeasiasta käyty lähetekeskustelu ei vanginnut suurta määrää kansanedustajia suureen saliin torstaina. Sen sijaan aiemmin iltapäivällä televisioidun kyselytunnin aikana edustajia oli vielä suurin määrin salissa.

– Itse asiassa odotin tätä (sopeutumiseläke)keskustelua ja odotin hiukan vilkkaampaakin keskustelua, mutta sali jostain syystä nyt kyselytunnin jälkeen yllättävästi tyhjeni. Mutta käydään tällä pienemmällä porukalla sitten tämä keskustelu, pohdiskeli sinisten Kaj Turunen.

Puhemies: Ratkaisu kevään aikana

Sopeutumiseläkekeskustelua edeltäneellä eduskunnan kyselytunnilla nähtiin erikoinen välikohtaus, kun keskustelua johtanut puhemies Paula Risikko (kok.) alkoi itse selventää sopeutumiseläkkeestä esiin nostettua kysymystä.

Kansanedustajien kysymyksiin vastaavat tavallisesti hallituksen ministerit, mutta sopeutumiseläkeasia on eduskunnan omissa näpeissä.

– Koska tämä (asia) ei varsinaisesti ole hallituksen käsissä, vaan se on meidän kaikkien (kansanedustajien) käsissä, niin se olisi itse asiassa minä, joka siihen vastaan. Mutta koska minulla ei ole sitä mahdollisuutta, haluaako joku ministereistä vastata? Risikko pohdiskeli puhemiehen paikalta.

Risikko totesi keskustelun mittaan, että aihepiiristä vastaava ministeri ei ole paikalla.

Perussuomalaisten Rami Lehdon kysymyksestä kopin ottanut pääministeri Juha Sipilä (kesk.) painotti, että kansanedustajien sopeutumiseläkkeisiin liittyvät ratkaisut kuuluvat eduskunnalle.

– Hallitus luottaa siihen, että eduskunta tämän asian ratkaisee aikanaan, Sipilä sanoi kyselytunnilla.

Heti pääministerin vastauksen perään puhemies Risikko riensi itse täydentämään vastausta.

– Ja tämän kevään aikana se ratkaistaan. Tämä kysymys on loppuun käsitelty, Risikko päätti nuijaa kopauttaen.

Pitäisikö kansanedustajien sopeutumiseläke lakkauttaa?

Katso lista: Muun muassa nämä entiset kansanedustajat saavat sopeutumiseläkettä – Suvi Lindén, Arto Bryggare, Marjo Matikainen-Kallström...

Pääministeri: Kansanedustajien sopeutumiseläkeasia on eduskunnan käsissä

Kyselytunnilla kummallinen välikohtaus: eduskunnan puhemies selvensi itse kysymystä kansanedustajalle

Uusimmat

Kotimaa

Lähihoitajaksi voi vielä keväällä päästä ilman soveltuvuuskoetta – kaikki oppilaitokset eivät ota kokeita käyttöön

Suomi jarruttaa Euroopasta vietävän tiedusteluteknologian tehokkaampaa valvontaa

Turvapaikanhakija ei tiennyt juristiaan oikeustaistelun aikana – Abraham kertoo joutuneensa pakkopalautetuksi hengenvaaraan väärällä nimellä

Minna Canth -kirjailija Minna Rytisalo veti pääkirjaston Minnansalin ääriään myöten täyteen – vaikuttajan Jyväskylän-vuodet nousevat nyt uuteen arvoon

Kaksikko ryösti kaupan Paraisilla, poliisi nappasi epäillyt koiran avulla

Väitöstutkimus: D-vitamiinin puutos vaikuttaa useiden sairauksien syntyyn – tämän verran suomalainen tarvitsee ravintolisää päivässä

Linja-auto ja aura-auto kolaroivat jäisellä tiellä Loimaalla –  matkustajat selvisivät säikähdyksellä

Turistibussi jumahti jyrkkään ylämäkeen Riihivuorentiellä ja valui päin puita ja sähkölinjoja – yksi loukkaantui

Vuoden Matti on meteorologi Matti Huutonen – Nykänen sai tittelin ensimmäisenä 1983

Viikonloppu lämmin koko maassa, vuoden korkein lämpötila mitattiin Juupajoella – pakkanen häätää kevään tunnun ensi viikolla

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.