Multian uudelta kunnanjohtajalta Noora Pajarilta puuttuu vain jalkapallojoukkue

Multialla Sinervän rannalla kuukauden verran asunut Noora Pajari, 31, sanoo nuoresta asti uneksineensa virkamiesurasta ja saaneensa jo yläkoulussa ammatinvalintatesteissä vastaukseksi ”kunnanjohtaja”. Unelmat toteutuvat tänään lauantaina, kun hän aloittaa työt Multian kunnanjohtajana, Erkki Pyökkimiehen seuraajana.

– Ryhdyn innoissani töihin. Lähdin siitä, että kunnanjohtajan on pääsääntöisesti asuttava johtamassaan kunnassa, ja halusin muuttaa Multialle ajoissa. Minut taidetaan jo tuntea täällä, vaikken olen vielä edes aloittanut töitä, hän nauraa.

– Minulla on vahva näkemys, että Multiassa on potentiaalia. Kunta on pieni, mutta yhteydet muualle ovat hyvät, eivätkä esimerkiksi Jyväskylä ja Tamperekaan ole kaukana. Arvostan luontoa, vehreyttä, järviä – niitä pitää brändätä ja markkinoida turistien ja uusien asukkaiden houkuttelemiseksi.

Pari viikkoa Multian kuntaelämään tutustunut Pajari tietää päättäjien eteen jatkossa tulevat haasteet, mutta hän kokee tarttuvansa niihin puhtaalta pöydältä, ilman ennakkoasenteita ja -tunteita. Hän sanoo katsovansa mieluummin eteenpäin kuin menneeseen ja tarttuvansa tarmokkaasti ennen kaikkea kehittämistoimiin.

Pajari kuvaa itseään tekijäihmiseksi, jota vaikeudet eivät lannista. Hän tietää, että työpöydälle tulee taatusti vaikkapa valokuiturakentamisen ja Poukaman keittiöhankinnan kiperiäkin jälkimaininkeja.

Jo ensi viikon kunnanhallituksessa joudutaan paneudutaan myös Sinervän koulukeskuksen sisäilmaongelmiin, joiden kanssa varmasti riittää painiskeltavaa. Tarvittavat investoinnit ovat pienelle kunnalle iso juttu, mutta lasten ja nuorten hyvinvointi on ensiarvoisen tärkeää, hän muistuttaa.

– Töitä on tiedossa paljon, ja stressitilaa on siedettävä. Keskityn positiiviseen ja siihen, että asiat hoidetaan lainmukaisesti.

Naisenergiaa ja raikkaita tuulia. Tällaisia ilmaisuja Pajari sanoo kuulleensa sen jälkeen, kun valinta kunnanjohtajaksi varmistui. Hänestä on rohkeudenosoitus, että kuntapäättäjät halusivat joukkoonsa nuoren naisen.

– Uutta sukupolvea on tulossa kuntajohtajiksi. Arvostan sitä, että meille annetaan mahdollisuus tuoda päätöksentekoon tuoreita näkemyksiä. Kaikissa kunnissa on säästöpaineita, mutta nuoret esimerkiksi tietävät, miten digitalisaatiota voidaan käyttää säästöjen saamiseksi.

Tamperelaislähtöinen Pajari tuli Multialle Kiuruveden vs. kaupunginsihteerin tehtävästä. Hän kiittää Multian tarjoavan oivat peruspalvelut, mutta yksi puutekin on:

– Harrastan jalkapalloa, mutta täällä ei taida olla naisjoukkuetta. Mistähän sellaisen löytäisi?  

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .