Hän sai saman kunniamerkin kuin Sofi Oksanen

Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin sai kirjailija Sofi Oksasen lisäksi toinenkin jyväskyläläislähtöinen henkilö. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi mitalin myös muotitaiteilija Ritva Fallalle.

Vuonna 1952 Jyväskylässä syntyneellä, nykyisin Helsingissä asuvalla Fallalla on edelleen vahvat siteet Keski-Suomeen. Veli asuu Laukaassa, täti Äänekoskella ja serkkuja hänellä on Jyväskylän seudulla. Hänen vanhempansa ovat jo kuolleet.

– Nyt ei ole tullut pitkään aikaan käytyä Keski-Suomessa. Äitini kuoli vuonna 2003, ja sen jälkeen on tullut käytyä siellä vähän harvemmin, Falla kertoi Keskisuomalaiselle.

 Falla asui Jyväskylässä elämänsä ensimmäiset 18 vuotta ja kirjoitti ylioppilaaksi Viitaniemen lukiosta.

– Minulla on kouluajalta tosi hyvät muistot, minulla oli kivaa koulussa, kertoo Falla.

Pro Finlandia -mitali myönnetään tänä vuonna 12 taiteellisesti ansioituneelle henkilölle.

Tasavallan presidentin myöntämistä kunniamerkeistä julkaistaan laaja juttu tiistain painetussa Keskisuomalaisessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Sofi Oksaselle Pro Finlandia

Uusimmat

Kotimaa

Päivällä sataa, mutta Linnan juhlien vieraat saanevat jonottaa kuivin kengin

Itsenäisyyspäivän aatto väkivaltainen Jyväskylässä – poliisilla tutkittavana kymmenkunta pahoinpitelyä

Pekkariset tänään Linnaan jo 40. kerran – Maurin lento Brysselistä laskeutuu vain tunteja ennen kättelyä

Keuruun kaupunginjohtaja Hannu Mars pyrkii Rauman nokkamieheksi – hakijoiden joukossa myös kaksi muuta keskisuomalaisittain tuttua nimeä

Rekka suistui yöllä Nelostieltä Viitasaarella ja pyyhkäisi mukaansa kylätalon kulmaa: nosto-operaatio hidastaa liikennettä useita tunteja – katso kuva

Kun Suomi on kotimaa ja sukunimi: Itsensä Miss Finlandiksi esitellyt Heidi Suomi on saanut kuulijat huvittumaan – "Se on aiheuttanut ihmetteleviä katseita"

Mies kuoli huoneistopalossa Kaarinassa

Yön uutiskooste: Tänään juhlitaan 102-vuotiasta Suomea, Linnan juhlien teemana tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu, useita mielenosoituksia luvassa

Huhumylly SDP:ssä kiihtyy pääministerivaalin alla: ”Ilman muuta tiukka tilanne tuo jännitteitä puolueen sisälle”

Kahdesti haavoittunut veteraani juhlii tänään Linnassa – näin jämsäläinen Viljo Nokelainen kertoo sotatiestään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.