Murhatun tytön sosiaalityöntekijä: Luotin terveydenhoidon tutkimuksiin

Murhatun 8-vuotiaan tytön sosiaalityöntekijä kertoi oikeudessa luottaneensa terveydenhuollon selvityksiin tytön hiustenlähdöstä syksyllä 2011. Sosiaalityöntekijän mukaan terveydenhuollosta ei tullut mistään tuolloin viestiä, että kyse olisi ollut tukistamisesta tai väkivallasta.

– Arvelin, että Lastenklinikalla tehdään sen verran perusteelliset tutkimukset, että jos kyse olisi ollut tukistamisesta tai väkivallasta, sieltä tehdään lastensuojeluilmoitus, nainen sanoi Helsingin käräjäoikeudessa iltapäivällä.

Syyttäjän kysyessä eräästä lapsella havaitusta mustelmasta, sosiaalityöntekijä kertoi luottaneensa myös isän kertomaan. Isä kertoi tuolloin mustelman tulleen pallopelissä.

– Tuntui, ettei hän valehdellut lapsen asioissa ollenkaan, sosiaalityöntekijä sanoi oikeussalissa.

Sosiaalityöntekijän mukaan muita epäselvyyksiä oli hänen tiedossaan, kuten epäselvyys äitipuolen henkilöllisyydestä.

Aiemmin päivällä oikeudessa kuultiin myös tytön äitiä ja toista sosiaalityöntekijää.

Yhtätoista sosiaalityöntekijää, lääkäriä ja terveydenhoitajaa syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kaikki syytetyt kiistävät tahalliset laiminlyönnit.

Isä ja äitipuoli murhasivat tytön äitienpäivänä 2012.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Sosiaalityöntekijä: 8-vuotiaan tytön asiat vaikuttivat olevan kunnossa