Musiikkitalon hintalappu saattaa edelleen paisua

Riski Musiikkitalon kustannusten nousemisesta on edelleen olemassa. Rakennushanke nytkähti eteenpäin tänään, kun kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Musiikkitalon hallitus hyväksyi SRV Viitosten urakkatarjouksen.

SRV:n hintaehdotus putosi selvästi viimesyksyisestä 124 miljoonan euron tarjouksesta. SRV:n hintalappu talolle on 90,5 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa sitä, että talon kokonaiskustannukset olisivat noin 140 miljoonaa euroa.

Käytännössä talon hinnasta ei voi kuitenkaan saada täyttä varmuutta, koska SRV:n ehdotuksessa on kyse projektinjohtourakasta. Vaikka SRV:n palkkio on kiinteä, kustannukset voisivat silti singahtaa ylöspäin, jos markkinasuhdanne muuttuisi.

Musiikkitalon hallitus suosittaa, että valtio, Helsingin kaupunki ja Yleisradio päättäisivät pian rakennustöiden aloittamisesta. Tavoitteena on, että rakennuttamispäätös tehtäisiin ja urakkasopimukset allekirjoitettaisiin toukokuun loppuun mennessä. Varsinaiset rakennustyöt voidaan aloittaa aikaisintaan syksyllä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Vesalan leirikeskuksen päärakennus pois käytöstä – syynä sisäilmaongelmat

Marjojen tuonti Venäjältä saattaa loppua tähän syksyyn – matkustajatuonnin kiloleikkuri tulee voimaan jo syyskuun alussa

Tutkija: Helsingissä vieraillut Vladimir Putin lähetti tuttuja viestejä Euroopalle ja Yhdysvalloille

Keskisuomalaisessa päihdekuntoutusyksikössä erikoinen riita: Kokemusasiantuntijan väitetään pukeutuneen moottoripyöräkerhon tunnuksiin, puhuneen raajojen sahaamisesta ja uhkailleen väkivallalla

Venäläismedia kysyi presidenteiltä Yhdysvaltojen ohjuksista ja Itämeren kaasuputkesta

Uutisanalyysi: Suomen asema idän ja lännen välissä korostui jälleen

Tampereen sunnuntaisesta ampumisesta epäilty vangittiin – 20-vuotiasta epäillään tapon yrityksestä

Laukaan villiintyneiden nautojen omistaja: “Eläintenpitokielto oli kova paikka” – Tilalta löytyi keväällä kolme kuollutta lehmää

Vladimir Putin Moskovan mielenosoituksista: Venäjä kunnioittaa ihmisoikeuksia – tapaamisessa Sauli Niinistön kanssa esille nousivat myös jätehuolto ja ilmastoasiat

Laukaan nautalauma on yhä karkuteillä – "Ne ovat lähteneet syviin metsiin piiloon"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.