Musiikkitalon työmaalla paloi holvimuotti

Helsinkiin rakenteilla olevan Musiikkitalon työmaalla syttyi myöhään eilen tulipalo. SRV-yhtiön mukaan paikalla paloi noin 40 neliömetrin kokoinen holvimuotti.

Yhtiön mukaan palo sai alkunsa ilmeisesti lämmittimestä. Päivystävän palomestarin mukaan palokunta sai kello yhdentoista aikaan illalla syttyneen palon nopeasti hallintaansa.

Sammutustöissä loukkaantui 53-vuotias palomies. Palomestarin mukaan mies putosi portailta noin kahden metrin korkeudelta savusukelluksen aikana. Miehen vammat eivät ole vakavia.

Palon aiheuttamaa savua näkyi yöllä Helsingin ydinkeskustassa. Alustavien arvioiden mukaan palon aiheuttamat vahingot jäävät vähäisiksi. Palon syttymishetkellä paikalla ei ollut työmaan työntekijöitä. Ilmoituksen palokunnalle teki ohikulkija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.