Mustikkasato jää tänä kesänä keskinkertaiseksi – puolukkaa tullee hyvin

Mustikkasadosta on kukka- ja raakilehavaintojen perusteella tulossa korkeintaan keskinkertainen ja useimmilla alueilla heikko, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Kukkien määrä on ollut keskimääräistä alhaisempi neljässä havaintometsässä viidestä.

Mustikan pölytys onnistui kuitenkin paremmin kuin ensimmäisten havaintojen perusteella arvioitiin: keskimäärin 60 prosenttia mustikan kukista on päätynyt raakileeksi.

Puolukkasadosta on havaintojen perusteella tulossa hyvä, mikäli kukinnan aikaiset sääolot ovat pölytykselle suosiolliset.

Puolukan pääkukinta eteläisessä Suomessa on päättynyt, pohjoisemmilla alueilla puolukka kukkii edelleen. Kukkia on ollut keskimääräisesti tai sitä runsaammin kolmessa havaintometsässä neljästä.

Lakan kukinta on päättynyt. Kukkien määrä on ollut keskinkertainen tai sitä runsaampi kahdessa havaintopaikassa kolmesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.