Muuramelainen Viivi, 19, oli ainoa nainen sähkö- ja automaatioasentajien ryhmässä – "Ikinä ei kannata välittää siitä, mitä muut ajattelevat"

Muuramelainen Viivi Voutilainen, 19, tiesi jo varhain, että hän haluaa tehdä töitä käsillään. Kahdeksannella luokalla päässä alkoi hahmottua kuva sähkö- ja automaatioalan opinnoista Jämsässä. Toisena vaihtoehtona mielessä pyöri metsäala. Miesvaltaiseen maailmaan astuminen mietitytti Voutilaista, mutta hän päätti silti seurata sisintään.

– Perinteiset naisten työt eivät ole koskaan kiinnostaneet minua, Voutilainen summaa.

 

Sähkö- ja automaatioasentajaksi valmistunut Voutilainen kertoo, että elämä 20 hengen ryhmän ainoana tyttönä oli aluksi hankalaa. Vähitellen kaikki alkoi kuitenkin sujua. Opettajien tai työkavereiden suhtautumisesta Voutilaisella ei ole pahaa sanottavaa.

– Opettajat osasivat asiansa ja tsemppasivat hyvin eteenpäin, hän kehuu.

Kukaan ei ole tuominnut Voutilaisen uravalintaa, mutta uteliaita kyselijöitä riittää. Nainen saa kertoa jatkuvasti tarinaa siitä, miksi hän päätyi epätavalliselle alalle:

– Tämä on todella vaihtelevaa hommaa. Vaihtoehtoja on sähköverkostosta, sisäsähköön sekä telepuoleen. Ja töitä on tarjolla paljon!

 

Opintojensa alussa Voutilainen ei kuitenkaan osannut sähköalalta vielä mitään. Kolmen vuoden suurin haaste oli juuri sähkötekniikan sääntöjen sisäistäminen.

– Varsinkin ensimmäinen vuosi oli työläs, koska opintoihin kuului niin paljon teoriaa.

Nyt Voutilaisella on takanaan yhteensä yli vuosi työharjoittelua muutamassa eri yrityksessä. Tehtävät ovat toistaiseksi maistuneet mainiosti.

– Ajattelin olla töissä vuoden tai kaksi. Harkitsen sen jälkeen jatkokoulusta, jos ala vielä kiinnostaa, Voutilainen pohtii.

 

Voutilaisella on laaja liikuntatausta. Hän on ehtinyt kokeilla muun muassa yleisurheilua, painia, laskettelua, telinevoimistelua ja suunnistusta. Lopulta omaksi lajiksi valikoitui pyöräsuunnistus. Voutilainen on voittanut useita SM-mitaleita ja kuuluu maajoukkueen haastajaryhmään. Hänen mukaansa kova vauhti tekee lajista perinteistä suunnistusta hauskempaa hikoilua.

Jämsään nainen halusi opiskelemaan juuri siksi, että paikallisessa koulussa voi osallistua opintojen ohessa urheiluvalmennukseen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että rakkaaseen harrastukseen saattoi panostaa myös koulussa. Lisäksi osallistuminen palkittiin tutkintoa jouduttavilla osaamispisteillä.

 

Nuoren naisen mielestä ammattiin valmistuvia arvostetaan yhä liian vähän ylioppilaisiin verrattuna. Hän arvelee, että taustalla vaikuttavat vanhat tottumukset. Voutilainen toivoo, että perinteet eivät kuitenkaan vaikuttaisi enää nuorten uravalintoihin.

– Ikinä ei kannata välittää siitä, mitä muut ajattelevat, hän neuvoo.

 

Katso alta lista kaikista Keski-Suomen ammattiin valmistuneista ja lue lisää valmistuneiden tarinoita.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .