Suomalaiskiipeilijä vältti täpärästi Nepalin maanjäristyksen: "Olisin ollut Everestin perusleirissä"

Näköaistin hämärtävä silmäödeema. Harvinainen ja epämiellyttävä vuoristotauti, josta jäänee muuramelaiselle vuorikiipeilijälle Nico Raulolle pysyvä haitta oikeaan silmään. Siihen ja AMS-vuoristotautiin sairastuminen saattoi kuitenkin pelastaa miehen hengen.

Olo oli hirveä, kun Raulo lähestyi Himalajan vuoristossa sijaitsevaa vuorenhuippua, lähellä Mount Everestiä.

Oireista huolimatta mies ei halunnut luovuttaa, vaan kiipesi brittiläisen retkikunnan kanssa yli 6 000 metrin huipulle huonossa säässä.

Paluumatkalla satoi muutamassa tunnissa yli metrin lunta, ja retkikunnan oli jatkettava vuoren perusleiristä päivämatkan verran alaspäin. Sieltä helikopteri evakuoi veren vaarallisen matalasta happipitoisuudesta kärsineen Raulon.

– Sairastuminen oli tosi iso pettymys, koska olin Nepaliin lentäessäni elämäni parhaassa kunnossa. Olen aikaisemmin ollut vastaavissa korkeuksissa, mutta se on sattuman kauppaa milloin vuoristotauti iskee, kiipeilijä kertoo pari viikkoa tapahtumien jälkeen. Vuoristosta vetäytymisen jälkeen Raulo oli pian kotona Suomessa, vaikka kiipeilymatkan oli tarkoitus kestää useita viikkoja. Muutaman päivän jälkeen uutisissa kerrottiin Nepaliin iskeneestä voimakkaasta maanjäristyksestä.

– Silloin kerrottiin, että uhreja on satoja. Nepalin tuntien arvasin heti, etteivät uhriluvut jää siihen. Rakennukset ovat niin hökkelimäisiä ja kaupunkiasutus tiivistä, Raulo sanoo.

"En vieläkään tiedä ystävistäni"

Pikkuhiljaa paljastui, että sattunut maanjäristys oli Nepalin pahin 80 vuoteen. Kuolonuhreja on tähän mennessä löydetty yli 8?000, loukkaantuneita on moninkertaisesti ja kotinsa menettäneitä satoja tuhansia.

Tuhojen raivaus kestää pitkään. Uhkana ovat lisääntyvät kulkutaudit, joita on vaikea estää ilman toimivaa vesi- ja saniteettihuoltoa.

Mount Everestin Nepalin puoleinen perusleiri joutui kiipeilyhistorian pahimman onnettomuuden näyttämöksi, kun 17 ihmistä menehtyi lumivyöryihin. Satoja ihmisiä jäi jumiin vuorelle.

Jos Raulo ei olisi sairastunut harjoitushuipulla, olisi hän ollut maanjäristyksen sattuessa valmistautumassa seuraavaan nousuun Everestin perusleirissä.

– En vieläkään tiedä, mitä on käynyt useille ystävilleni. Yritin ottaa heihin yhteyttä heti onnettomuuden jälkeen. Tavallisesti vastaus on tullut pian.

Viime tiistaina Nepaliin iski uusi, erittäin voimakas maanjäristys, joka tappoi liki 70 ihmistä. Loukkaantuneita oli yli tuhat.

Kiipeilyä lähes kaikilla mantereilla

Nuoresta iästään huolimatta Raulo on ehtinyt vuorikiipeillä lähes kaikilla mantereilla vuosia, korkeimmillaan vajaassa 7 000 metrissä.

Jokaisen vuorikiipeilijän tavoin Raulo tuntee lajin äärimmäiset riskit. Hän sanoo, ettei ole ikinä osannut pelätä itsensä puolesta.

– Olen pienestä pitäen harrastanut vauhtilajeja ja moottoriurheilua, joten loukkaantuminen ei pelota. Toisaalta olen suomalaisena hyvin rauhallinen ja laskelmoiva enkä ota turhia riskejä.

Raulo tietää, että vuorikiipeilyn vaarallisuutta ei poista vankinkaan kokemus. Maailman huippukiipeilijöihin kuulunut Samuli Mansikka menehtyi maaliskuussa Nepalin Annapurna-vuorella. Huippukiipeilijöitä kuolee joka vuosi.

– Kokemus jopa lisää riskejä, koska silloin kiipeää yhä haastavammille huipuille ja lähtee ensimmäisten joukossa auttamaan, jos vuorilla sattuu onnettomuus.

Vuorikiipeilyn hurma syntyy Raulolle itsensä haastamisesta ja voittamisesta. Kun on kiivennyt isoille vuorille, sen haluaa tehdä uudelleen.

Raulo haluaa palata vuorille

Tällä hetkellä Raulo keskittyy toipumiseen kotona Muuramessa. Tulevaisuuden suunnitelmia ei ole, mutta mies pitää paluuta vuorikiipeilyyn todennäköisenä.

– Ihminen haluaa tyypillisesti sitä, mitä hänellä ei lähipiirissään ole. Minulle se on vuoret.

Vuorikiipeilijä ei halua, että Nepalin maanjäristyksen uhreja unohdettaisiin vielä pallon toisella puolella.

– Matkailu on lisääntynyt ja moni Suomessakin tietää, millainen kehitysmaa Nepal on ja miten köyhiä sen ihmiset ovat. Muutamankin euron lahjoitus tässä tilanteessa tulee tarpeeseen, Raulo sanoo.

Tapahtumien herättämiä tunteita on edelleen vaikea pukea sanoiksi.

– Tietysti olo on onnekas, mutta sitä on haastava ajatella. Voin olla tyytyväinen, kun olen turvassa Suomessa. Matka olisi todennäköisesti keskeytynyt lumivyöryihin tai huollon pettämiseen joka tapauksessa. Toisaalta tuntuu, että minun pitäisi olla paikalla auttamassa sen verran kuin pystyn.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .