Mykkänen: Pelastusalan koulutus siirtyy Kuopioon – "Muutos ei niin dramaattinen kuin äkkiseltään voi tuntua"

Pelastusalan koulutus keskitetään Kuopioon ja Helsingin Pelastuskoulu lopetetaan. Sisäministeriö päätti asiasta perjantaina, kertoi sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) STT:lle. Mykkäsen mukaan vuodesta 2021 lähtien kaikki Suomen pelastajat peruskoulutetaan Kuopion Pelastusopistolla.

Keskittäminen on etukäteen herättänyt huolta Helsingin pelastuslaitoksella, sillä Helsingin Pelastuskoulun jälkeen palomiehillä on ollut oppisopimuksen kautta alle vuodessa kelpoisuus ensihoitotyöhön. Helsingissä kaikki noin 400 palomiestä ovat myös ensihoitajia.

Mykkäsen mukaan kolmen vuoden siirtymäajan aikana Kuopion peruskurssin sisältöä kehitetään ensihoidon osalta niin, että se mahdollistaa Helsingin nykykäytännöt.

–  Edellytämme, että Pelastusopiston ensihoidon peruskurssin koulutus takaa saman hyväksiluettavuustason, joka on tähän asti ollut Helsingissä, ja että myös toisen vuoden kesäsijaisten osalta ensihoidon pätevyys on riittävä, jotta he voivat osallistua myös ambulanssityöhön, Mykkänen sanoi STT:lle.

Hän kertoo keskustelleensa asiasta kaikkien neljän pääkaupunkiseudun pelastuslaitoksen päälliköiden kanssa ja kuulleensa, että ratkaisun kanssa pystytään elämään.

–  Helsingin koulu kouluttaa vielä ensi syksynä aloittavan kurssin, joka valmistuu 2021. Sen ajan puitteissa Kuopion koulutusta kehitetään siten, että se toimii yhteen myös tämän osalta Helsingin kanssa.

Nykyisin pelastusalan ammattilaisista noin 90 prosenttia koulutetaan Kuopiossa ja noin kymmenen prosenttia Helsingin Pelastuskoulussa, joka on osa Helsingin pelastuslaitosta.

–  Muutoksessa on haasteensa, mutta se ei kaikilta osin ole niin dramaattinen kuin äkkiseltään voi tuntua. Tälläkin hetkellä suurin osa Helsingin ammattipelastajista ja kaikki muun Uudenmaan ammattipelastajat on peruskoulutettu Kuopiossa. Monet heistä ovat saaneet tärkeää täydennyskoulutusta Helsingissä, mikä voi jatkua.

"Iso pettymys"

Sisäministerin mukaan Helsingin ja Uudenmaan osaamiskeskuksella on pelastusalan tulevassa järjestelmässä keskeisiä kansallisia tehtäviä ja niiden myötä kasvava rooli pelastusalan täydennys- ja erikoistumiskoulutuksessa.

–  Uudenmaan osaamiskeskus voi olla vaikkapa vaativan kaupunkipelastamisen täydennyskoulutuksessa tai tilannekeskuksen johtamisen täydennyskoulutuksessa se paikka, jossa sitä annetaan.

Mykkäsen mukaan peruskoulutuksen keskittämisellä pyritään maksimoimaan mahdollisuudet panostaa opetukseen ja sen välineisiin valtakunnallisesti.

–  Keskeinen idea on, että keskittämällä koulutus yhteen paikkaan pystymme panostamaan niin opetukseen kuin opetusvälineisiin, kalustoon ja harjoitusalueisiin oppilasta kohti enemmän.

Osa kokoomuksen kansanedustajista on vastustanut siirtoa voimakkaasti. Sari Sarkomaa ehättikin heti päätöksen tultua julki tviittaamaan sen olevan todella iso pettymys.

–  Kaikki järkisyyt ovat tätä esitystä vastaan. Ehdotan uutta harkintaa, Kai Mykkänen, Sarkomaa vaati Twitterissä.

"Täydennyskoulutukseen jää ongelmia"

Helsingin pelastuskomentaja Simo Weckstén kertoo, että Helsingin pelastuslaitos on pettynyt Mykkäsen päätökseen.

–  Päätös on siedettävä, jos siinä pystytään täyttämään ensihoidon suhteen koulutustaso, mikä Helsingissä on, Weckstén sanoo.

Hänen mukaansa päätöksessä ei kuitenkaan selvennetä, miten koulutustason nostaminen Kuopiossa hoidetaan.

–  Sen kohdalla on isoja kysymysmerkkejä.

Pääkaupunkiseudun erityispiirteisiin liittyvään täydennyskoulutukseen jää Wecksténin mielestä ongelmia, koska sitä ei Kuopiossa pystytä hoitamaan.