Myrskyn jäljiltä sähköttä vielä yli 4 000 taloutta

Sunnuntaina riehuneen ukkosmyrskyn jäljiltä oli keskiviikkoiltana ilman sähköä vielä yli 4 000 taloutta. Vattenfallin 800 asiakkaalta puuttuivat sähköt Hämeessä, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.

Sähköverkon vaikeimmin vaurioituneet osat ovat Lammilla, Tuuloksessa, Padasjoella ja Asikkalassa, joissa sähköjen toivotaan olevan kunnossa viimeistään perjantaina.

Fortumin asiakkaille Länsi-Suomessa sähköt on saatu palautettua.

Aiemmin riehuneiden Asta- ja Veera-myrskyjen jäljiltä oli ilman sähköä Suur-Savon Sähkön alueella Sulkavalla ja Rantasalmella alle 2 000 taloutta. Savon Voiman asiakkaita oli ilman sähköä noin 600 taloutta, ja Parikkalan Valon asiakkaista vikoja oli noin 800 taloudessa.

Pahimmillaan ilman sähköä oli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä jopa 70 000 taloutta.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylä hakee 750 000 euron säästöjä muun muassa kirjastoista ja lasten liikunnasta – palveluja supistetaan, maksuja korotetaan ja henkilöstöä vähennetään

Murhan yrityksen kohteeksi joutunut Pekka Kataja palaa julkisuuteen ensi lauantaina – "Perunakuopasta pois"

Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä"

Jyväskylän yliopistolla aavistuksen Itä-Suomen yliopistoa väljempi maskilinjaus – perjantaina saattaa tulla uusi ohjeistus

Hankasalmen uusi koulukeskus täyttää sekä opettajien että oppilaiden toiveet – "Niin ihana, että itkettää"

Jämsän koronapotilaat eivät altistaneet muita – ovatko tartunnat peräisin ulkomailta?

SAK:n jättävä Matti Huutola kaipaa tupoja ja konsensusta takaisin – "Suomi ei pärjää kuin sopimalla – selkävoittoja ei kannata hakea"

Gummeruksenkatu avataan jälleen liikenteelle – kaupunki kehottaa erityiseen varovaisuuteen tietyön kohdalla koulujen alettua

Muistokynttilät syttyivät Laukaan keskustassa, mutta poliisi ei vahvista kuolemaa – Naapurusto ihmettelee viranomaisten vaikenemista

Riskimaista Helsinki-Vantaalle saapuville ei pakkokaranteenia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.