Näin lampaat viettävät pääsiäistä – laiskotellen ja lempien

Maija Suutarisen 70 lampaan katras Petäjävedellä saa elää hyvän elämän. Lihan ja lankojen myynnin lisäksi työtä tuo matkailu.

Pikkujätkiä, isäpässejä, joutilaita, tyttöjä eli uuhia ja muutama mummu, luettelee Maija Suutarinen lammaskatraansa eri rooleja.

Pikkujätkien ei vielä tarvitse olla työtehtävissä eli astumassa. Töissä olevat kaksi isäpässiä on erotettu omiin aitauksiin, ympärillään kummallakin kymmenkunta uuhta.

Pulska Manne-pässi könyää jo yhden päälle – vähän meni sivuun. Toisen lammasleidin kanssa näyttäisi onnistuvan paremmin.

Joutilaiden joukosta muutama seurallinen neiti tulee tekemään tuttavuutta vieraan kanssa. On Elsaa, Annaa, Aidaa, Maximaa, Mymmistä, Täkänää.

Mummut saavat viettää laiskoja eläkepäiviä. Mummuksi pääsee, kun on karitsoinut noin viisi kertaa.

Suutarinen ja miehensä keritsevät lampaat kolmesti vuodessa. Villoista valmistetaan muun muassa lankaa. Karitsan ja lampaan lihaa Suutarinen myy suoraan yksityisasiakkaille.

Tampereelta Jyväskylän kautta Petäjävedelle muuttanut Suutarinen on ehta kaupunkilainen, ympäristötieteitä opiskellut ja ympäristölupa-asioiden parissa aiemmin työskennellyt.

Suutariset ostivat tilan vuonna 2010. Ensin heillä oli kolme lammasta, nyt 70.

– Teen satunnaisesti ympäristökonsultointitöitä, mutta haluan laajentaa lähiruuan- ja villanmyyntiä ja maatilamatkailua. Remontoimme yhteen piharakennukseen muidenkin lähituotteiden tilapuodin.

Toistaiseksi hän ei ole saanut nostettua itselleen palkkaa yrityksestä, vaikka tuloja on tullut. Tulot ovat menneet vähittäisiin investointeihin ja remontteihin. Nelihenkinen perhe elää etupäässä miehen palkalla.

– Olemme karsineet yksityisestä kulutuksesta, jotta olemme voineet perustaa yrityksen kestävälle pohjalle, hän sanoo.

Suutarinen kertoo olevansa lammastilayrittäjä ekologisista ja eettisistä syistä.

– Ideologinen hippilampuri.

– En arvosta liiallista tehokkuutta. Eläimellä pitää olla hyvä elämä, eikä aina naama vain rehukupissa. Lampaamme pääsevät talvellakin ulos, jos haluavat, eikä uuhien tarvitse poikia liian tiheään. Kesäisin katras laiduntaa luonnonlaitumilla eli turvaa lajiston monimuotoisuutta.

"Surulliselta se tuntuu"

Mutta jos tuotantoeläimet ovat kuin lemmikkejä, miten niitä voi viedä teuraaksi?

– Surulliselta se tuntuu. Mutta ajattelen, että koska olen nähnyt eläimen syntymän, olen kasvattanut sen ja tiedän sen eläneen hyvän elämän, pystyn hyvällä omallatunnolla syömään ja myymään lihan.

Suutarinen sanoo, että nykyinen lihateollisuus on kuralla, esimerkiksi broilerien tehotuotanto.

– Eläintä pidetään ihmisen takia, ja se heittää henkensä ihmisen ruuantarpeen takia. Silloin eläimen arvon ja myös siitä saatavan ruuan arvon pitäisi olla ihmiselle aivan erityinen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .