Näitä taksikuskilta on jo kysytty

Myöhäinen pikkujouluilta. Ilta kääntymässä pian aamuksi. Juuri sulkeutuneen ravintolan kulmalla olevan taksitolpan vierusta rehottaa ihmisiä. Paikalle ajaa taksin kuljettaja, joka on valmis ottamaan kyytiin seuraavan autollisen porukkaa.

Kello on puoli neljä. Taksikuski on aloittanut vuoronsa viitisen tuntia aiemmin. Vuoroon on mahtunut vessatauko tai pari, energiapatukan syömistä ja seurustelua asiakkaiden kanssa.

- Ruokataukoja ei kyllä ehdi pitää. Jotain evästä pitää olla mukana, mitä sitten ehtii syödä ajossa, taksia työkseen ajava jyväskyläläinen Niina kertoo.

Se, kuinka humalassa baarista kotiutuvia ihmisiä jaksaa, on oma taiteenlajinsa.

- Mä ainakin jätän aivot kotia ja pidän hyvin putsattuna ton korvien välin, Niina naurahtaa.

- Toisesta korvasta sisään ja samaa rataa ulos. Hyvin se pinna riittää, jos asiakkaat ovat mukavia eikä heidän kanssaan tarvitse alkaa väitellä maksusta tai sopia riitoja.

Lupsakat, hyvällä tuulella olevat ihmiset ovatkin haluttuja asiakkaita.

- No, itsellä ainakin suosikkiasiakas on yleensä mies, joka ei ole liian päissään ja on jo oven avatessaan vitsituulella. Sellainen, jonka kanssa voi heittää juttua ja joka ei ota itseensä, jos vahingossa vähän piruilee, Niina virnistää.

Kaikki asiakkaat eivät ole toivotuimpia.

- Pikkujouluaikaan niitäkin on liikkeellä - otetaan pari kertaa vuodessa hirveät lärvit ja sitten on lähellä, että on ykät autossa.

- Ja kerran jouduttiin soittamaan poliisit, kun eräs tyttö ei osannut tolpalla kertoa, minne oli menossa; osoitteli vain eteenpäin.

Reilun kuuden vuoden aikana tietyt vuorosanat asiakkaiden suusta kuulee aika monta kertaa.

- Ootko kauan ajanut, onko pitkä vuoro, ajatko isäs autoa, mitä opiskelet - päivällä puhutaan sitten enemmänkin säästä, Niina luettelee perinteiset kysymykset.

Kovin monimutkaisia sääntöjä ei tarvita, jotta taksimatkasta tulee kaikille mielekäs.

- Kunpa jaksettaisiin kävellä sinne tolpalle, eikä tilailtaisi taksia pizzerioiden eteen. Tai jos tilataan, niin ollaan siinä paikalla odottamassa.

- Sehän hidastaa meidän toimintaa, jos joudutaan turhaan ajelemaan asiakkaita, jotka eivät tulekaan.

- Varsinkin näin pikkujouluaikaan olisi hyvä, jos pinnaa löytyisi puolin ja toisin. Silloin on nimittäin muitakin ihmisiä liikkeellä, Niina muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Näit nappaat taksin kätevimmin!