Näit nappaat taksin kätevimmin!

Pikkujouluaika tarkoittaa taksibisneksen ruuhkapiikkiä. Varsinaisesti tästä viikonlopusta alkavaan pikkujouluaikaan onkin valmistauduttu asiaan kuuluvalla huomiolla; taksifirmat pistävät ajoon kaikki voimavaransa.

Jyväskylän Aluetaksi Oy starttaa pikkujouluyöhön koko volyymillään. Liikenteessä on 170 taksia, joista 16 on inva- tai tila-autoja. Myös taksikeskuksen henkilökuntaa on lisätty, jotta jonotusaika olisi mahdollisimman lyhyt. Tästä huolimatta taksin saaminen kestää ravintolasta kotiin suuntaavalle liian pitkään.

- Pikkujouluaikaan oleellisinta on ennakointi. Ravintolamaailma sulkee aina tiettyyn aikaan - kun siis malttaisi lähteä pikkuisen aikaisemmin kotiin, Jyväskylän Aluetaksi Oy:n toimitusjohtaja Esa Niemi toteaa.

- Kaupunkien dilemma on se, että ihmiset valuvat pikkuhiljaa keskustoihin. Kun ravintolat menevät samaan aikaan kiinni, on piikki iso.

Jyväskylän Aluetaksi on tuonut pikkujoululiikenteeseen uudenpalvelun, Suorataksi-tilauksen. Taksin tilaaminen tapahtuu soittamalla numeroon, joka sivuuttaa taksikeskuksen ja yhdistää suoraan lähimpään vapaaseen taksiin. Tämän jälkeen yhteiset koordinaatit voi sopia suoraan taksin kuljettajan kanssa.

Taksin tilaamisessa ravintolan eteen on oma ongelmansa. Esimerkiksi Jyväskylän ravintoloista monet sijaitsevat kävelykadulla.

- Autoa ei vain tällöin saa minnekään, mistä tietäisi, että siellä se taksi odottaa. Aina tulee jotain sekaannuksia, Niemi kertoo.

Parhaiten homma toimii, kun asiakkaat kävelevät tolpalle, sopivat kimppakyydin samaan suuntaan menevien kanssa ja pitävät mielen hilpeänä.

- Tolpalta ajamme paljon kyytejä. Kimppataksit jouduttavat ruuhkaa, ja mittaritekniikalla pystytään jakamaan summa.

- Taksijonojen pituus tulee yllätyksenä usein silloin, kun keli on huono tai pikkujoulujen aikana muuttunut. Muutenhan ihmiset ovat pikkujouluaikaan hyvällä tuulella ja jyväskyläläiset yleensä osaavat käyttäytyäkin, Niemi kiittelee.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .