Näköispatsas vai jotain aivan muuta? "Mielenpysäyttäjä" Matti Nykäsen muistomerkistä ainakin tulee – Päätös halutaan tehdä vielä tämän vuoden aikana

Maanantaina valittu työryhmä kokoustaa ensimmäisen kerran tiistaiaamuna. Myös taiteilijan valinta lukeutuu työryhmän tehtäviin.

Lauantaina haudan lepoon siunatun Matti Nykäsen muistomerkin hankinta laitettiin liikkeelle rivakasti. Maanantaina kaupunginhallitus nimesi viisihenkisen työryhmän ja se pitää ensimmäisen palaverinsa jo varhain tiistaiaamuna. Päätöksiä muistomerkin toteuttamisesta on tarkoitus tehdä tämän vuoden lopulla, mutta sitä ennen on ratkaistava monta kysymystä: millainen muistomerkistä tulee, kuka sen tekee, minne se pystytetään.

Työryhmää vetää kaupunginhallituksen puheenjohtaja Meri Lumela ja muita jäseniä ovat ykkösvirkamiehiin lukeutuva kansliapäällikkö Heli Leinonkoski, amanuenssi Jaana Oikari Jyväskylän Taidemuseolta, maisema-arkkitehti Mervi Vallinkoski kaupunkirakennepalveluista, suunnittelupäällikkö Anna-Leena Sahindal liikuntapalveluista sekä taidekonsultti Kirsi Pitkänen Art Impactista.

Työryhmän tehtävänä on valmistella muistomerkkihanketta niin, että päätöksenteko sen toteuttamisesta voidaan tuoda kaupunginvaltuustolle loppuvuodesta 2019. Sitä ennen työryhmän on laadittava työohjelma, asetettava tavoitteet, päätettävä hankintamenettelystä, sijaintipaikasta, kokonaisbudjetista ja aikataulusta.

Myös taiteilijan valinta lukeutuu työryhmän tehtäviin. Valmiita vastauksia ei tässä vaiheessa urakkaa juuri ole, ei myöskään linjapäätöstä siitä, tuleeko muistomerkistä näköispatsas vai jotain aivan muuta.

– Tärkeintä tässä vaiheessa lienee olla hyvin avoin kaikille ajatuksille. Matti Nykänen oli monisärmäinen persoona, kaikilla on hänestä oma mielikuvansa, pohtii Jaana Oikari.

Oikarin mielestä muistomerkin tulee olla kohteensa arvoinen "mielenpysäyttäjä", joka puhuttelee myös tulevia sukupolvia.

 

Täysin kylmiltään Jyväskylässä ei Nykäsen muistomerkkiasiaa lähdetä pohtimaan, sillä viime syksynä asia oli käsittelyssä valtuustoaloitteen johdosta.

Vaikka patsashankintoihin aloite ei johtanut, nousi julkisessa keskustelussa esille klassikkotoive: pronssiin valettu näköispatsas. Toisaalta myös valotaideteos Valon kaupungissa tuli ideoiden eturiviin. Ainakin Matti Nykäsen mukaan nimetyn Laajavuoren hyppyrimäen pysyvä valaistus päätettiin toteuttaa.

– Emme halua rajata toteutustapaa etukäteen, toivomme taiteilijoilta uusia, fressejä ideoita, jotka voivat olla muutakin kuin esittävää taidetta, sanoo Kirsi Pitkänen, joka on työstänyt taidekonsepteja muun muassa Jyväskylän Kankaalle ja Kehä Vihreälle.

Myös lähtökohta hankkeen suunnitteluun on työryhmäläistenkin mielestä nyt erilainen kuin viime syksynä, koska muistomerkin kohde itse on siirtynyt ajasta ikuisuuteen.

– On varmasti erilaista, nyt mukana ovat odotusten lisäksi tunteet, joita Matti Nykäsen kuolema on aiheuttanut, sanoo Mervi Vallinkoski.

Vallinkoski kertoo myös, että ideoita on ilmassa runsaasti ja niitä tulee joka suunnasta aina, kun asia tulee puheeksi.

Muistomerkkihankkeen arvioitu kustannus on noin 100 000 euroa.

– Se on ihan kohtuullinen budjetti. Hankinta on merkittävä, kyllähän Matti Nykänen oli maailman huippu ja ansaitsee muistomerkkinsä, sanoo Kirsi Pitkänen.

Matti Nykänen oli yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä urheilijoista. Hän kuoli 4. helmikuuta 2019. Nykänen syntyi Jyväskylässä ja asui myös aktiiviurheilijauransa aikana kaupungissa. Nykänen haudattiin Jyväskylän vanhalle hautausmaalle.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .