Näkökulma: Kielteisyys on vallannut Suomen

Alituinen valitus talouden tilasta ja kaiken kurjuudesta tappaa Suomesta innon yrittämiseen.

Suomessa ei kannata kuin Pielisen selkä talvella, eikä sekään enää kauan, kun ilmastonmuutos etenee.

Tämän vaikutelman saa, kun seuraa nykyistä julkista keskustelua. Väestö ikääntyy, kestävyysvaje koettelee, elintapasairaudet tappavat, naapurin karhu murisee ja talous on muutenkin jo valmiiksi pahemmin kuralla kuin Kreikalla ja Zimbabwella yhteensä.

Valoisampaa tulevaisuutta ei uskalleta lupailla edes vaalipuheissa. Nyt on muotia houkutella äänestäjiä purnaamalla siitä, kuinka huonosti meillä menee. Samalla on tietysti muistettava korostaa, miten paljon pahempi on tulevaisuus, jos naapuripuolue päästetään sössimään maan asiat lopullisesti.

Suomessa on vallalla itseään toteuttava kielteisyyden kierre.

"Pelkopuhe näkyy käytöksessä"

Myönteistä puhetta talouden tilasta ei Suomessa ole juuri kuultu sitten 1980-luvun lopun. Vaikka 1990-luvun karmeasta romahduksesta on aineellisesti jo selvitty, luottamus ei ole koskaan palannut suomalaiseen kulttuuriin. Uskomme vaappuvamme uuden romahduksen kynnyksellä koko ajan, oli uskoon syytä tai ei.

Yksi luottoluokittaja pudotti viime lokakuussa Suomen luottoluokitusta yhden pykälän verran. Tämä sai kansakunnan pukeutumaan säkkiin ja ripottamaan tuhkaa hiuksiinsa. Sillä, että luokitus jäi pudotuksesta huolimatta maailman harvojen kärkimaiden tasolle, ei ollut merkitystä.

Pelkopuhe näkyy selvästi kansalaisten käytöksessä. Asuntokauppa käy nihkeästi ja moni lykkää isompia hankintoja parempaan aikaan.

Valitettavasti parempi aika ei tule odottamalla. Se tulee tekemällä: rohkeudella, uskalluksella, tulevaisuuden uskolla, toisten kannustamisella. Ja kyllä, jonkin verran myös kuluttamalla.

"Suomalainen työelämä mainettaan parempi"

Vuolaista valitusvirsistä huolimatta 1990-luvun lamanjälkeiset vuodet ovat olleet Suomessa hyvää aikaa. Kotitalouksien käypiin hintoihin suhteutettu käytettävissä oleva tulo on kasvanut vuosi vuodelta. Asumisväljyys on kasvanut ja kotien varustelutaso noussut. Esimerkiksi henkilöautojen määrä kotitalouksissa on noussut selvästi jo 1990-luvun lopulta. Se kertoo vaurastumisesta.

On tapahtunut myös paljon materiaa tärkeämpiä muutoksia. Yhteiskunta on tasa-arvoistunut ja turvallistunut. Väkivallasta tehtyjen rikosilmoitusten määrän jonkinasteinen lisääntyminen ei kerro väkivallan lisääntymisestä vaan päinvastaisesta. Väkivalta ei enää kuulu suomalaiseen arkeen eikä sitä hyväksytä. Siksi tapauksista ilmoitetaan entistä herkemmin.

Työelämän yt-uutiset puolestaan jättävät varjoon seikan, jonka olen toistuvasti kuullut haastattelemieni työelämätutkijoiden suusta: suomalainen työelämä on mainettaan parempi. Todellisuutta valituksen ja pelkopuheen alla on, että yhä useampi suomalainen viihtyy työssään ja kokee saavansa ansaitsemaansa arvostusta kyykyttämisen sijaan.

Keskustelu julkisesta terveydenhuollosta keskittyy sekin ongelmakohtiin. Tulokset, kuten se että yhä useampi suomalainen päihittää syövän tai muun vain vähän aikaa sitten kohtaloksi käyneen sairauden, jäävät mustamaalauksen varjoon.

Eikä hyvä uutinen ole edes se, että vastasyntyneen suomalaispojan eliniänodote on vuodesta 1990 noussut 6,91 ja tytön 4,94 vuotta. Myönteisenä kehityksessä voisi ylipäätään pidemmän elämän lisäksi pitää sitä, että miesten ja naisten eliniänodotteen ero on kapenemassa. Mutta ei, negatiivisuuden kierteessä tämäkin näyttäytyy vain sytytyslankana eläkepommiin.

"Nurjaniskaisuudesta ei pidä tulla perinnettä"

Ilo ei ole itsekästä eikä toiveikkuus tyhmää. Matalamielinen nurjaniskaisuus ei ole osa suomalaista perinnettä, eikä siitä pidä antaa sellaista tulla.

Suomen perusteita on epäilemättä kaivettu routaiseen maahan perkeleet suupielestä roikkuen, mutta on ero tekijän perkeleellä ja moittijan perkeleellä.

Toisella kaivetaan tulevaisuutta, toisella hautaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.