Näyttelijät vetävät syrjään häirinnän esiripun – laaja yhteiskunnallinen ongelma paljastuu kulisseista

Ahdistelun kitkemisessä päärooli on työnantajilla.

Näyttelijäliitto aloittaa alan työnantajille suunnatun kampanjan seksuaaliseen häirintään puuttumiseksi. Liiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko kertoo STT:lle, että kampanjan liikkeelle saaminen kestää muutaman päivän.

STT:n ja Näyttelijäliiton kyselyssä yli sata suomalaista näyttelijää kertoi tulleensa seksuaalisesti ahdistelluksi tai häirityksi työssään.

Kuusikko kertoo, että Näyttelijäliitto teki oman selvityksensä aiheesta vuonna 2011. Tuolloin saatuja tuloksia kaivetaan nyt esille.

– Tietyissä teattereissa saatiin tehtyä uusia toimintamalleja. Nyt kyselemme, mihin asti ne ovat päässeet.

Kuusikko huomauttaa, että ihmiset eivät henkilökohtaisesti mielellään nosta tällaisia asioita esille. Hän painottaa, että rakenteita on korjattava.

– Täytyy lähteä ihan sieltä, että saadaan heräteltyä työnantajat ymmärtämään, että tämä on heidän vastuullaan.

Tarkoitus on luoda sisäisiä toimintamalleja siihen, miten häirintään puututaan. Liitto aikoo muun muassa tarkistaa, että kaikkialla on tehty tasa-arvosuunnitelmat.

Teatteripuolelle helpompi vaikuttaa

Näyttelijöiden työnantajina on niin teattereita kuin tuotantoyhtiöitäkin. Kuusikon mukaan kummatkin isot toimialat pyritään ottamaan kampanjan piiriin.

– Tuotantoyhtiöt tulevat olemaan vaikeampia, hän kuitenkin sanoo.

Esimerkiksi elokuviin palkataan näyttelijät usein vain muutamiksi päiviksi kerrallaan, eikä luottamusmiehiä tai työehtosopimuksia tunneta.

– Meillä on aika paljon vähemmän vaikutusmahdollisuuksia.

Kuusikon mielestä on hienoa, että näyttelijät ovat aloittaneet keskustelun, joka on osoittautunut laajemmaksikin yhteiskunnalliseksi ongelmaksi.

– Toivoisin, että se johtaisi yleiselläkin tasolla huomioihin, korjauksiin, asenteiden korjaamiseen ja puuttumiskynnyksen madaltumiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ahdistelu voidaan maskeerata taiteellisen tavoitteen taakse