Nainen autoili punaisia päin ja törmäsi toisen auton kylkeen Jyväskylässä

Jyväskylän Seppälässä sattui kahden auton risteyskolari perjantai-iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui Seppäläntien ja Vaajakoskentien risteyksessä kello kahden aikaan.

Törmäyksen aiheuttanut autoilija oli ollut tulossa Seppälän suunnasta ja kääntymässä Vaajakoskentielle. Samaan aikaan keskustan suunnasta tuli toinen auto, joka niin ikään oli kääntymässä Vaajakoskentielle.

– Aurinko oli häikäissyt silmiä ja Seppälän suunnasta tullut nainen oli ajanut punaisia valoja päin ja kaupungin suunnasta tulleen autoilijan kylkeen, päivystävä palomestari Markku Hukka kertoo.

Autot eivät vauroituneet pahasti törmäyksessä eikä kukaan loukkaantunut. Kolari aiheutti jonkin aikaa ruuhkaa risteyksessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.