Nainen kuoli Orivedellä nokkakolarissa

Väärällä kaistalle ajautuminen johti yhden ihmisen kuolemaan ja kahden loukkaantumiseen Orivedellä Pirkanmaalla myöhään lauantai-iltana. Poliisi epäilee onnettomuuden syyksi rattiin nukahtamista.

Nokkakolari sattui kello 22.50 valtatie 9:llä pari kilometriä Orivedeltä Jyväskylään päin. Jyväskylän suunnasta ajanut henkilöauto ajautui vastaantulijan kaistalle ja törmäsi Tampereen suunnasta tullutta henkilöautoa päin.

Tampereen suunnasta tulleen auton kuljettaja kuoli onnettomuudessa. Vuonna 1980 syntynyt nainen oli autossaan yksin.

Väärälle kaistalle ajautuneessa autossa olleet mies ja nainen loukkaantuivat. Heidät vietiin hoitoon Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylän kaupunki salaa valtaosan Alvan myyntiä selvittäneestä konsulttisopimuksesta – "Kaupunki tuntuu toimineen tosi kevyillä perusteilla", arvioi tutkija

Mänttä-Vilppulan kohutun lentokenttähankkeen sopimus herättää paljon kysymyksiä: "Ei tunnu olevan oikein päätä eikä häntää"

Kohu Mänttä-Vilppulan rakennushankkeesta ei näytä hätkäyttävän Tahkolla ja Luumäellä – "Ei ole ilmennyt mitään sellaista, mistä pitäisi olla huolestunut"

Kommentti: Repimisestä rakentamiseen

Kyyjärveläisen Ilpo Sääksjärven elämä on muuttumassa irtisanomisen seurauksena – "Olen miettinyt, millä tavalla työnantaja valitsee irtisanottavat"

Henkilöauto päätyi yöllä ojaan Saarijärvellä – kuljettajaa ei löydetty

Yön uutiskooste: Oslossa ylipistosairaalan työntekijällä on todettu koronavirustartunta, Wall Streetilla heikoin viikko sitten vuoden 2008 finanssikriisin

Opettajankoulutukseen hakeville on tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteinen soveltuvuuskoe – “Sukupuoli ei ole arviointikriteeri”

Ajatustyössä täytyy osata sanoa ei – keskitytkö oikeisiin asioihin?

Tiesitkö, että ilman karkauspäivää talvi osuisi ennen pitkää heinäkuulle? – Säynätsalolainen Hanne Hytönen täyttää tänään sekä 36 että 9 vuotta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.