Naiset yhä kriittisempiä sosiaalipalveluja kohtaan

Suomalaiset suhtautuvat tuoreen väitöstutkimuksen mukaan aiempaa kriittisemmin sosiaalipalveluihin ja sosiaaliturvan tasoon. Etenkin toimeentulotuki ja rapautuneet kotipalvelut herättävät närää kansalaisissa. Kotipalveluja kun tarjotaan enää hyvin valikoivasti vain osalle tarvitsijoista.

Etenkin naisten kriittisyys on kasvanut. Naiset toivovat miehiä useammin myös yksityisten sosiaalipalveluiden lisäämistä. Vankimmin suomalaiset luottavat yhä lasten päivähoitoon, sosiaalityöntekijöiden neuvontapalveluihin sekä vammaispalveluihin.

Tulotaso ei vaikuttanut juurikaan mielipiteisiin, mutta koulutus lisäsi tyytyväisyyttä palveluihin.

Stakesin kehittämispäällikkö Anu Muuri selvitti väitöstutkimuksessaan suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksista sosiaalipalveluista. Hänen mielestään lisääntynyt tyytymättömyys kertoo tarpeesta kehittää palveluja ja tässä myös asiakkaiden mielipiteet on otettava huomioon. Jos todellisuus ei vastaa enää väestön mielipiteitä, koko järjestelmä voi vaarantua.

Uusimmat

Kotimaa

Vuorilammen veden pinta jälleen matalalla – katso kuvista, onko tilanne poikkeuksellisen vai ei

Kiikarimies sai sakkoja katseltuaan naapurin ikkunasta sisään yli vuoden – väitti katselleensa oravia ja siilejä

Venla 23, halusi tehdä jotakin yksinäisyydelle – katso videolta tanssiteos, jonka nuori nainen esitti ideoimassaan tapahtumassa Jyväskylässä

Katso kuvat uhkaavasta tulipalosta keuruulaisella hevostilalla – ihmiset ja eläimet selvisivät säikähdyksellä

Massiivinen poliisioperaatio Pihtiputaalla, helikopteri ja armeijan ajoneuvo paikalle – tilanne raukesi itsestään ja koko tapahtuma saattoi perustua väärinkäsitykseen

Jyväskylää ajetaan Suomen pääkaupungiksi – yllättävän kansalaisaloitteen takana vantaalainen ja siilinjärveläinen

Vedet virtaavat taas lupaavasti – pohjavesipinnat ovat yhä keskimääräistä alempana, mutta kaivot alkavat täyttyä

Rokotevastaisuus lisääntyy Euroopassa – tuhansia sairastui tuhkarokkoon viime vuonna

Saimaannorpan kuutteja löytyi alkukevään laskennassa 63 – määrä voi vielä kasvaa

Poliisi: Greenpeacen suomalaisaktivistit eivät syyllistyneet rikoksiin Slovakiassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.