Naisjärjestön työntekijöille uhkauspuheluita – puhelimesta kuului laukausten ääniä

Naisasialiitto Unioni kertoo Facebook-sivullaan saaneensa puhelinuhkauksia viime yönä.

Unionin mukaan sen työntekijöille soitettiin useita puheluita, joista kuului konekiväärin tai automaattiaseen tulitusta. Tulitus oli osa kappaletta, jossa seuraavaksi käskettiin "kätkemään homot kaappiin". Unioni aikoo tehdä uhkauksesta rikosilmoituksen.

Myös vasemmistoliiton helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalo kertoo saaneensa vastaavan puhelun. Hän sanoo STT:lle, että ei ole vielä päättänyt, aikooko tehdä rikosilmoitusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.