Naispoliisien vähättelylle halutaan laittaa piste

Poliisiammattikorkeakoulu ryhtyy kitkemään seksuaalista tai muuta häirintää poliisikoulussa.

Runsas vuosi sitten tehdyssä kyselyssä osa poliisin perustutkintokoulutuksen oppilaista kertoi kohdanneensa seksuaalista häirintää. Kyselyyn vastasi vajaa kolmasosa oppilaista.

Kyselyn mukaan yleisin häirinnän muoto oli sukupuolen perusteella tapahtuva vähättely ja halventaminen. Naiset olivat kohdanneet häirintää useammin kuin miehet. Esimerkiksi häiritsevän tuijottelun kohteeksi oli joutunut lähes joka viides kyselyyn vastanneista naisista.

Rehtori Seppo Kolehmaisen mukaan koulussa on seksuaaliselle häirinnälle nollatoleranssi eli sitä ei sallita lainkaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.